Nykyään kaksi N-ryhmän Subaru Impreza ralliautoa omistava Karri Marttila ajoi ensimmäisen rallikilpailunsa 10 vuotta sitten Oulu-rallissa F-ryhmän Ford Escortilla. Juhlavuoden kunniaksi 31-vuotias myymäläpäällikkö nähdään Rally Finlandin osallistujaluettelossa. – Kyllähän tämä pitkälti lähti liikkeelle ralliharrastuksen 10-vuotisjuhlistamisen pohjalta. Ja kun projektiin löytyi vielä innokkaasti asioita järjestävä kartanlukija niin homma vielä toteutui, kertoo Marttila taustoista. Pohjois-Suomen paikallisralleissa usein kärkitiloista kamppaileva Marttila on ollut mukana Jyväskylän seudun MM-rallissa kahdesti aiemminkin. Vuonna 2000 hän sijoittui luokassaan 16:sta ja seuraavana vuonna matka päättyi N-ryhmän Mitsubishin tekniikkaongelmiin. Ensimmäiseltä vuodelta oli tuloksena myös yksi oman luokan erikoiskoepohja-aika.
Kartanlukijan paikalle vaativaan 21 erikoiskokeen koitokseen istuu Ari Haipus, joka on aiemmin kilpaillut Jyväskylässä kuudesti Jouko Tirin rinnalla. – Mukava oli lähteä tähän projektiin. Jyväskylä on kuitenkin erittäin hieno kilpailu, kertoo Haipus.
Huolellisesti rakennettu ja huollettu kilpailukykyinen kalusto auttaa selviytymään MM-rallista, mutta ei vielä takaa mitään. – Edessä on pitkä kisa, mitä vain voi tapahtua. Ei tarvita kuin yksi kivi väärässä paikassa, niin kisa jää siihen. Toivottavasti auto kestää. N-ryhmässä pitäisi olla mahdollisuuksia viiden sakkiin, jos kaikki sujuu hyvin, Marttila miettii. – Kyllähän kisa on osaksi myös kivien kiertelyä. Jo meidän numerolla huonoimmilla osuuksilla voi ajourassa olla pään kokoisia kiviä, joihin rikkoa renkaat ja auton alustaa. Varsinkin kun joitain pätkiä ajetaan kahteen kertaan, valaisee puolestaan Haipus. Oululaisparin noin 280 hevosvoimainen Subaru Impreza WRX STI kiipeää Rally Finlandin lähtölavalle numerolla 68. Edelle starttaavat MM-pisteistä taistelevat kuljettajat sekä N-ryhmän SM-sarjan kärkinimet.
Kuvia KWE-tiimistä: www.lyttinen.1g.fi/kuvat/asiakkaat/kwe/