Tämän kauden kilpailuviikonloppu ei ole ollut mitään ilman sadetta. Lauantaina radalle saatiin jälleen vettä ajosessioita maustamaan.

Liukkaus näkyi OK-luokan kilvanajossa. Ensimmäinen mutka osoittautui ahtaaksi paikaksi kilpailijajoukolla sekä alkuerissä että itse finaalissakin.

Lauantaina voittoon ajoi mestaruuden uusinut Juho Valtanen, joka nousi kisan kärkeen avauskierroksella lähdettyään matkaan kolmospaikalta.

– Mestaruus oli jo paketissa ennen viikonloppua, mutta tällaisella suorituksella kelpaa varmistaa loppupisteet, Valtanen totesi kisan jälkeen hymyssä suin.

Kauaa ei mestari ehdi laakereillaan lepäämään, sillä edessä on kilpailumatka EM-kisoihin jo ensi viikolla.

– Parin viikon päästä siintävät MM-kisat ovat kauden päätavoitteeni, viime vuonna upeasti MM-pronssia napannut Valtanen kertoi.

Toiseksi lauantain kisassa ajoi vieraileva tähti Frans-Emil Saarijärvi, kolmannen sijan mennessä Axel Saarnialalle.

Sunnuntaina Valtanen jätti ajot väliin, sillä jo kertynyttä seitsemän kisan pistepottia olisi ollut vaikea parantaa.

Tiukassa kilpailussa tulosluetteloa jouduttiin muokkaamaan vielä rangaistusten muodossa. Lopulta kärkikolmikoksi kruunattuun Olli-Petteri Munne, Robin Sario ja Eetu Alakulppi.

OK Junioreissa herkullisen mestaruustaiston päätöstahdit lyötiin lauantain kilpailussa. Matias Salonen nappasi ykkössijan, mutta Atte Salmenaution osalta kilpailu päättyi jättipettymykseen. Viimeisen kierroksen viimeisen mutkan ohitusyritys päättyi pyörähdykseen ja keskeytykseen toiselta sijalta. Pistepotin pienentyminen oli lopullinen niitti mestaruustaiston kannalta.

Draaman keskellä Salosen jälkeen toiseksi nousi Samuli Mertsalmi ja kolmanneksi viimeisen mutkan ohituksellaan Tuukka Taponen.

– Huomenna lähdetään hakemaan voittoa, ei mitään varmisteluhommia, Salonen laskelmoi kilpailun jälkeen.

Sunnuntain aika-ajoista Salonen nappasi kolme pistettä. Viimeiseen lähtöön peli Mertsalmea vastaan oli jännittävä. Pistesysteemin ansiosta kaikki oli auki sunnuntaina lähtövalojen sammuessa.

Ja millaista jännitysnäytelmää yleisö saikaan todistaa. Alkukierroksilla Salonen johti, kunnes hän tipahti viidenneksi. Samassa ajassa Mertsalmi koki päinvastaisen. Vain paria kierrosta myöhemmin Salonen oli nostanut itsensä takaisin kärkeen, kunnes Mertsalmi kuittasi paikan itselleen.

Viimeiset kierrokset kaksikko ajoi tiukasti mutta reilusti taistellen, pelin hengen ollessa selvä. Voittaja olisi mestari.

Samalla kisaa hetken alkuvaiheessa johtanut Taponen nousi mukaan taisteluun voitosta. Kolmikko tarjosi katsojille melkoisen jännitysnäytelmän, joka huipentui vasta maalisuoralla.

Mertsalmi ajoi ruutulipulle ykkösenä, Taponen puikahti toiseksi ja Salonen jäi kolmanneksi vain 0,091 sekuntia voittajasta.

Näin Mertsalmi on OK Junior -luokan mestari.

– Huikea fiilis. Vähän meinasi pukata hikeä kisan viimeisellä kierroksella, joten huojennus maalissa oli kova, Mertsalmi iloitsi kisan jälkeen.

Kartingin SM-kausi esitti yleisölle jännittävää kilvanajoa läpi kesän. Kausi kruunautui kahteen upeaan lähtöön, joten talviteloille kelpaa lähteä hyvillä mielin.

Viikonlopun tarkemmat tulokset sekä epävirallisen pistetaulukon voi käydä lukemassa täältä: https://speedhive.mylaps.com/

Teksti: Karting SM / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste