Lauantain osakilpailupäivän aikana voittajaksi ajoi Tuukka Taponen, toiseksi Hugo Heinonen ja kolmanneksi Tino Kivistö.
Sunnuntain kisapäivän aikana nähtiin todellinen jännitysnäytelmä. Aika-ajoista alkaen kärkivauhdissa ajoivat Taponen, Heinonen, Kettu, Yli-Pelkonen ja Kivistö. Raket SJM-luokan kärkikymmenikön taso on kuitenkin sekunnin kymmenesosien sisällä, joten kuljettajat joutuvat tekemään todella tiukkaa työtä saadakseen hyvät lähtöasetelmat finaaliin. Päivän finaaleihin startattiin lähtöruudukosta Taponen masterina, toisena Yli-Pelkonen, kolmantena Kivistö ja neljäntenä Heinonen. Kivistö otti unelmalähdön ja siirtyi toisessa mutkassa kisan johtoon. Kärkinelikko jatkoi kuitenkin koko kilpailun tiukkaa taisteluaan ja tyylikkään kilvanajon lopputuloksena ruutulipun ohitti ensimmäisenä Hugo Heinonen. Paikan podiumilta sai myös toiseksi taistellut Tino Kivistö ja kolmanneksi tullut Santeri Yli-Pelkonen jättäen sarjaa johtavan Tuukka Taposen neljänneksi. Kilpailu osoitti, että yleinen Raket -luokka on erinomainen sarja kuljettajien kehityksen kannalta.
Myös Mini 60 -luokassa lauantaina ja sunnuntain aikana nähtiin tiukkoja tilanteita kärkikolmikon vaihtuessa molempina päivinä. Lauantain kisapäivän voitti Emil Virtanen, toiseksi tuli Jame Walden ja kolmannen paikan podiumilta saavutti Atte Salmenautio. Sunnuntaina kärki vaihtui Jame Waldenin voittaessa kilpailun. Toiseksi sunnuntain finaalissa tuli Matias Mäkelä ja kolmanneksi Veeti Welin.
Tiukka kisaviikonloppu muutti myös SJM-pistetilannetta.
Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa osakilpailua, joka ajetaan 15.-16.7 Oulussa.
Tulokset Raket yleinen
Tulokset Mini 60:
SJM-luokkien pistetilanne löytyy päivitysten jälkeen täältä.
Teksti ja kuva: Kati Kivistö