Bottaksen vierailu oli eittämättä yksi tapahtuman kohokohdista suomenmestaruustaisteluiden ohella.

Autourheilun huippujen kannalta karting-harrastus on elinehto, minkä Bottaksenkin nouseminen maailman autourheilueliittiin osoittaa. Suuri osa nykyisistä suomalaiskuskeista on AKK Driver Academyn polun käyneitä niin formuloissa kuin rallissakin.

Moni kuljettaja aloittaa matkan autourheilun huipulle juuri kartingin kautta. Muun muassa tästä joukosta huippuvalmennukseen poimitaan vuosittain noin 10-15 valmennettavaa, joiden polku kulkee muun muassa rallin, formuloiden tai rallicrossin pariin.

SM-kilpailun ohessa peräänkuulutettiin hieman vakavampaakin asiaa, sillä Pippon moottoriurheilukeskusta uhkaa lähiaikoina sulkeminen uuden moottoritielinjauksen vuoksi.

– Lahden kaupunki on rakentamassa kehätietä Hollolasta suoraan Helsingin moottoritielle ja sen yksi rampeista tulisi juuri tähän Kujalaan, jossa rata sijaitsee. Ramppi ei tosin mene radan päältä, vaan vierestä, mutta kaupunki on tällä hetkellä sitä mieltä, että karting-rata väistyy pois alta, Lahden FK:n puheenjohtaja Risto Salonen kommentoi.

Pippon rata tarjoaa harrastusmahdollisuuksien lisäksi paljon sellaisia yhteiskuntaa tukevia toimintoja, joita ei ehkä pystyttäisi radan sulkemisen jälkeen korvaamaan missään muualla.

– Moottoriurheilu ja sen harrastaminen ovat meillä toiminnan pääosassa, teemme tässä puhtaasti nuorityötä. Meillä on täällä käynyt myös muun muassa erityisnuoria tutustumassa toimintaan ja on sykähdyttävää nähdä, miten esimerkiksi keskittymishäiriöistä kärsivät ovat täällä ihan täpinöissään ja keskittyminen huipussaan. Lisäksi olemme tarjonneet noin viidelle tai kuudelle pitkäaikaistyöttömälle täällä töitä, Salonen innostuu.

Kinkkisestä tilanteesta huolimatta Lahden FK ja Lahden kaupunki ovat käyneet neuvotteluja hyvässä hengessä.

– Keskusteluja käydään edelleen ja toivomme, että nuorison harrastemahdollisuuksia ei tapeta Lahdessa. Täällä kuitenkin pystyy harrastamaan täyden valvonnan alaisena ja turvallisissa olosuhteissa, mikä on erittäin tärkeää, Salonen toteaa.

AKK Driver Academy -huippuvalmennusohjelma

Racing-valmennusryhmä 2017William Alatalo, Konsta Lappalainen, Niko Lehtonen, Jonne Ollikainen, Axel Saarniala, Ilmari Korpivaara, Joonas Lappalainen, Juuso-Matti Pajuranta, Juuso Puhakka, Paavo Tonteri, Juho Valtanen ja Elias Seppänen.

Rallivalmennusryhmä 2017: Jari Huttunen/Antti Linnaketo, Juuso Nordgren/Mikael Korhonen, Miki Lindblom/Ville Mannisenmäki, Henri Hokkala, Henrik Pietarinen ja Aleksi Röyhkiö.

Teksti: AKK Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste