– Saimme autoon hyvän tuntuman. Testin jälkeen oli hyvä lähteä valmistautumaan nuotitukseen Mikkeliin, Kasi kertoi torstaina. Ja hyvää fiilistä tarvittiinkin, sillä perjantaina iltana ajettiin vielä kaksi erikoiskoetta. Ensimmäinen oli Mikkelin raviradalla ajettu lyhyt pätkä. Toinen puolestaan reilu 13 kilometrinen varsinainen metsäerikoiskoe.

– Toisella erikoiskokeella tienpinnassa oli todella paljon lumipöperöä. Siihen oli vaikea saada tuntumaa. Jos Rovaniemellä otettiin lumipenkoista tukea, niin täällä se ei onnistunut, koska lunta oli niin vähän ja penkka pehmeä, Kasi kuvaili olosuhteita.

Lauantai valkeni valoisammin ja Kasi olikin kolmannen erikoiskokeen suoritukseen tyytyväinen. Mutta valitettavasti seuraavalla erikoiskokeella matka jäi kesken teknisen vian vuoksi.

– Oltiin ihan hyvässä vauhdissa aamusta, myös neljännellä EK:lla, mutta harmiksemme matkanteko jäi kesken hyvin alkaneen kilpailun jälkeen. Nyt alkaa valmistauminen talvikauden päätökseen Nilsiän Tahkovuoressa, Kasi totesi kilpailun jälkeen.

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste