Kaksivetoisten nuotista ajaneista nopeimpaan Mika Rampaseen eroa tuli 17 sekuntia.

– Markus Hellström ajoi hienosti. Mika Rampasen vauhtiin ei ollut meillä asiaa. Mutta nautiskeltiin hienosta kisapäivästä, Katajamäki antoi tunnustusta edellä oleville.

Katajamäki tiesi, että Kaavin osakilpailusta moni asia muuttuu Jämsään. Numerolla 44 kilpaillut Katajamäki tiesi, että BMW ei ole parhaimmillaan uraisella jäätiellä.

– Minulle oli suurta tuskaa ajaa urassa. Renkaan nasta ei purrut vain jäiseen tiehen. Kuluneella tiellä on vaikea hakea ajolinjaa, kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle oman luokkansa pohja-ajan ajanut Katajamäki kuvaili ajoaan.

Neliveto-autoilla näitä erikoiskokeita ajanut Katajamäki näki, että takavuosien kokemuksesta ei ollut paljoakaan apua.

– Moni kurvi on tiukempi kuin kesällä. Nuotitusta talvella ja kesällä ei voi verrata keskenään. Ouninpohjan erikoiskokeella arvioin yhden paikan väärin ja siinä meni hiukan penkalle, Katajamäki kuvaili.

Kahden pisteen pistejohdossa kesäkauteen starttaava mies tiedosti jo lähtiessä F-rallisarjan tason.

– Kaikki on oltava kunnossa, jos haluaa tässä porukassa voittaa. Toisaalta ei tässä kovin pettynyt voi olla, koska meillä on hyvät pisteet. Talvi on ollut tiukkaa niin työn, kuin rallinkin puolesta. Nyt lomaillaan perheen kanssa, Katajamäki fiilistelee.

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste