Syms Rally Teamin punaisella Subaru Imprezalla ajavan Sohlbergin
matkanteko päättyi viimeksi Argentiinassa ohjausvarren pettämiseen.
Kreikassa Sohlberg menetti ratkaisevat 14 minuuttia, kun raidetanko
napsahti poikki vain kilometri ennen neljännen erikoiskokeen maalia.
– Ei hirveästi naurata, pudotteli Sohlberg murheellisena.
Sohlberg ja hänen kokenut kartanlukijansa Risto Pietiläinen huomasivat jo
perjantain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella, että kaikki ei ole
kunnossa.
– Ajoin sen vuoksi huonokuntoisen Agia Sotiran erikoiskokeen niin
varovasti kuin vain mahdollista. Tuntui, että en olisi ajanut rallia vielä
koskaan niin hiljaa, mutta silti raidetanko katkesi.
MM-kauden Ruotsin ja Meksikon kolmossijoilla käynnistänyt Sohlberg on
kahdeksan erikoiskokeen jälkeen N-ryhmässä sijalla 19. Ero kärkeen ja
Subarulla kolmen osakilpailun jälkeen MM-sarjaa johtavaan japanilaisen
Toshihiro Araihin on jo 15.54,0.
– Ainahan rallissa voi tapahtua mitä tahansa, mutta kyllä nyt nousu
MM-pisteille tuntuu toivottomalta. Lähden jatkamaan rallia sillä mielellä,
että Kreikasta haetaan oppia ensi vuotta varten, suunnittelee Sohlberg.
Raidetanko ei ollut Sohlbergin ainoa murhe perjantaina.
– Iltapäivän toisella erikoiskokeella Thivassa molemmista eturenkaista
lähti pinta ja sama toistui edelleen seuraavalla pätkällä. Ajaminen oli
sen jälkeen enää pelkkää ryömimisestä maaliin asti, kuvaili Sohlberg
hikistä ja pölyistä urakkaansa.
Kreikan rallissa ajetaan lauantaina kahdeksan erikoiskoetta
yhteispituudeltaan 146,08 kilometriä.
Päivän avaa vaativa, 48,88 kilometrin mittainen Agil Theodorin erikoiskoe,
joka kurvaillaan iltapäivällä uudelleen.

Kreikan MM-ralli. N-ryhmän tilanne 8/23 erikoiskoetta:
1. Toshihiro Arai, Subaru 1.25.27,3
2. Juho Hänninen, Mitsubishi + 4,6
3. Gabriel Pozzo, Mitsubishi + 1.31,9
4. Armindo Araujo, Mitsubishi + 2.00,8
5. Simone Campedelli, Mitsubishi + 2.34,5
6. Andrej Jereb, Mitsubishi + 2.39,7
7. Andreas Aigner, Mitsubishi + 2.53,9
8. Mirco Baldacci, Subaru + 3.09,7
…19. Kristian Sohlberg, Subaru + 15.54,0

Lisätietoja:

Kristian Sohlberg
+358 40 9030 560
kristian@sohlberg.org

Mika Sohlberg
+358 40 9030 555
mika.@forago.fi

www.kristiansohlberg.com
www.syms.jp
www.wrc.com
http://www.acropolisrally.gr/en/

Teksti: Kari Aho

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste