Lindholm ajoi saksalaistiimin Lamborghinin ruutuun 14, joka on kauden paras noteeraus.

– Oma aika-ajosuoritukseni oli jo sitä, mitä sen pitäisikin olla. Paalupaikka oli enää 0,6 sekunnin päässä ja nopein Lamborghinikin vain 0,2 sekuntia edelläni. Automme oli koko viikonlopun todella hyvä ajaa. Viimeisestä ruudusta ei ehdi kärkitaisteluihin millään keinoilla, mutta fiilis molemmissa kisoissa oli hyvä, ja se oli viikonlopun positiivisinta antia, Lindholm totesi kilpailujensa jälkeen.

Nürburgringin sunnuntain startissa suomalaissaksalaiselta autokunnalta odotettiin ruudusta 14 nousua jopa kymmenen nopeimman joukkoon ja ensimmäistä pistesijoitusta, mutta tavoite vesittyi jo ennen starttia tallipäällikön ja kuljettajien näkemyseroon.

– Olisimme halunneet startata kisaan uusilla renkailla, mutta tallipäällikkömme halusi säästää ne seuraavan kisan vapaisiin harjoituksiin. Kun kaikki muut ajoivat uusilla renkailla niin vanhoilla renkailla meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia pidätellä muita takanamme.

– Nuori tallikaverini oppii koko ajan lisää, joten ihan positiivisin fiiliksin katsomme kautta eteenpäin. Pääsimme ajamaan tasaväkisesti kilpaa muun muassa Mercedes-AMG -autoja vastaan, ja se tuntui hienolta. Aika-ajosuoritukseni oli parasta tähän asti. Ei sillä suorituksella kuuhun vielä mennä, mutta oli kiva huomata, että ei sinne kärkeenkään enää ikuisuutta ole, Lindholm muistutti kilpailun jälkeen.

ADAC GT Masters –ratasarja siirtyy Keski-Euroopan lomakuukauden takia kesälomalle. Sarja jatkuu viiden viikon kuluttua 15.-16. syyskuuta Saksan Sachsenringillä. Kaudesta on ajamatta kaksi kilpailuviikonloppua ja neljä mestaruusosakilpailulähtöä. Sarja päättyy viikkoa myöhemmin Hockenheimin moottoriradalle Saksaan.

Tuloksia; ADAC GT Masters, Nürburgring, lauantai:

1. Sebastian Asch (GER) – Lucas Auer (AUT) Mercedes-AMG 1:02:52,996

2. Mathieu Jaminet (FRA) – Michael Ammermüller (GER) Porsche 911 GT3 R + 7,257

3. Luca Stolz (GER) – Luca Ludwig (GER) Mercedes-AMG + 8,663

….

19. Emil Lindholm (FIN) – Jonathan Judek (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 58,221

Tuloksia; ADAC GT Masters, Nürburgring, sunnuntai:

1. Markus Pommer (GER) – Kelvin van der Linde (RSA) Audi R8 LMS 1:02:27,379

2. Nick Catsburg (NED) – Philipp Eng (AUT) BMW M6 GT3 + 4,568

3. Jeffrey Smith (SUI) – Christopher Haase (GER) Audi R8 LMS + 5,005



19. Emil Lindholm (FIN) – Jonathan Judek (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 27,233

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste