Nuorissa odotettiin kaksinkamppailua sarjaa johtaneen Ford Fiestaan luottavan Jooa Iivarin ja toisena olleen Tuukka Kauppisen Honda Civicin välillä.
Avauspätkällä pohjat ajoi kuitenkin Tomi Tikkinen Renault Meganella, Kauppisen ja Iivarin seuratessa aivan kannoilla. Seuraavalla Kauppinen ja Tikkinen tasasivat pohjat, kolmannella taasen Iivari ajoi kärkeen Tikkisen keskeyttäessä sisämutkassa vaanineeseen kantoon. Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen Iivari oli kärjessä 3,8 sekunnilla ennen Kauppista, Justus Räikkönen Fiestallaan oli noussut kolmanneksi 19 sekuntia kärjestä.
Lauantain keskimmäinen kolmen erikoiskokeen rypäs oli Kauppisen tykitystä, ensin Iivari ajoi pohjat 0,5 sekunnilla, mutta seuraavilla kahdella Kauppinen kiristi 3,6 sekunnin johtoon. Räikkönen oli tarkkailuasemissa puolen minuutin päässä.
– Tultiin mielestämme hyvin, mutta Tuukka tuli vielä paremmin, antoi Iivari kunnioitusta kilpatoverilleen huollossa.
Kauppisen huollossa oltiin tyytyväisiä tulokseen.
– Tulee nuorille hyvää oppia sekuntitaistoista, mietiskeli Kauppisen kartturi Veli-Pekka Karttunen.
Päivän viimeisen lenkin aluksi Jooa Iivari ajoi taas pohjat ja kuroi Tuukka Kauppisen johtopaikan vain 0,7 sekuntiin.
Seuraavan erikoiskokeen alkuosalla alkoi tapahtua, Iivari kolhaisi autoaan betoniseen hidasteeseen, ajettavuuden kärsittyä vaurioita meni auto seuraavasta mutkasta suoraan ulos ja kaatui keskeytyksen arvoisesti.
Seuraavana tullut Kauppinen havaitsi tilanteen ja rauhoitti ajoa piirun verran ja ajoi voittoon ennen Justus Räikköstä ja kolmanneksi noussutta Miro Sakkoa, joka Räikkösen tavoin luotti Ford Fiestaan.
– Kyllä siinä hetken oli sekavat tuntemukset kun Jooa oli ulkona, en meinannut sitä heti uskoa. Aavistuksen rauhoitettiin menoa, mutta ei paljon. Seuraavan erikoiskokeen alussa meiltä sitten putosi pakoputki alas melko edestä asti, sen jälkeen kierreltiin kiviä ja töyssyjä jännittäen että tökkääkö jossakin vasten. Kilpailun viimeinen pätkä asfaltilla peruttiin, tässä tapauksessa me olimme ratkaisuun ihan tyytyväisiä, tästä on hyvä jatkaa kautta, kommentoi voittaja Kauppinen kilpailun jälkeen.
Junioreissa Koski jatkaa kärjessä
Junioreiden pistekärkenä starttasi Riku Koski BMW 325:lla luokassa 12, pisteen perässä oli Mika Korvola V1600-luokan Honda Civicillä luokassa 9.
Luokassa 10 kilpailuun starttasi kaksi autokuntaa, jotka olivat poissa pelistä jo ensimmäisellä huoltotauolla.
Luokassa 11 matkaan lähti kolme autokuntaa joista kaksi pääsi maaliin. Voittajaksi ajoi viime vuoden hopeamitalisti Juhani Männikkö Toyota Starletilla, joka ei juurikaan ennättänyt kesäkelillä testejä ajaa.
– Muuten ei ollut isompia ongelmia mutta aamulla ensimmäistä pätkää tultiin etujarrujen varassa, kertoi Männikkö maalissa.
Luokassa 12 Riku Koski otti ohjat käsiinsä heti kilpailun avauksesta alkaen eikä antanut muille todellista mahdollisuutta yllättää. Voitto heltisi lopulta 40 sekunnin erolla Honda Civic Type R:llä ajaneeseen hallitsevaan Nuorten mestariin Verneri Säisään.
– Vauhdikkaat nopeat tiet sopivat autollemme hyvin. Aamupäivällä pientä nykimistä selviteltiin huollossa ja päivän viimeisellä AT:lla jännättiin kun auto sammui eikä meinannut lähteä käyntiin, muuten ei ongelmia. Koitetaan kotikisassa Pohjanmaalla jatkaa samaan tahtiin, kertoi Koski maalissa.
Luokan 9 kärjessä ajoi koko päivän Juho Lehtinen Peugeot 106:lla, paitsi viimeistä ajettua erikoiskoetta. Peugeotiin iski kaksi haastavaa vikaa yhtäaikaa, vaihteensiirtäjä hajosi ja lisäksi kaasu hirtti kiinni. Edessä oli keskeytys. Johtopaikka periytyi muutaman sekunnin päässä vaanineelle Mika Korvolalle, jonka Honda Civic kärsi myös kilpailun loppupuolella useamman erikoiskokeen verran vaihteensiirron rampautumisesta.
– Kolmonen ei mene päälle kuin houkuttelemalla, ykkönen ja vitonen takkuaa myös, kertoi Korvola ennen päivän viimeistä lenkkiä.
Kilpailijaparin saapuessa maaliin kuultiin huollon saatua ongelmaa hetkellisesti parannettua kunnes vaiva alkoi uusiutua.
– Oltiin maaliin tullessa vähän häkellyksissä että voitettiin, ei nimittäin loppupäivästä enää katseltu tuloksia, kertoi Korvolan autokunta maalissa.
Kärkikolmikko SM-pisteissä pysyi muuttumattomana, Koski johtaa edelleen Korvolaa pisteellä, Männikkö kolmantena 5 pistettä kärjestä.
Rallin Suomen Juniorimestaruus- ja Nuorten SM-sarjan pisteistä ajetaan seuraavan kerran Seinäjoella, SM Pohjanmaa Rallissa 18.-19.6.