– F-ryhmän säännöissä on, että ilmanohjaimet eivät saa ylittää auton ääriviivoja katsottaessa autoa edestä ja ylhäältä. Aikaisemmissa ralleissa on minulle useasti mainittu näyttävän takasiivekkeemme ylittävän nämä ääriviivat. Jotta jatkuva maininta loppuisi, päätimme poistaa siivekkeen myös kokeilumielessä nähdäksemme sen vaikutuksen vauhtiimme, Mikko kertoi jatkaen, – Edellisvuoteen verrattuna aikamme täysin samalla tiellä parani vajaalla kolmella sekunnilla. Takasiivekkeen poiston myötä kilpuristamme taisikin tulla entistä nopeampi.
Palvi-sprintin ajettiin tuttuun tapaan Korpilahden Alkio-opiston kiertävällä noin kolmen kilometrin reitillä. Se sisälsi vaihtelevaa pientä yksityistietä sekä pätkän vauhdikasta isompaa valtiontietä. Ensimmäiselle kierrokselle Mikko starttasi seitsemäntenä päästen kurvailemaan reitin läpi optimaalisissa olosuhteissa – tuloksena yleiskilpailun kuudes sijoitus noin sekunnin luokkajohdolla.
Toiselle kierrokselle lähdettiin käännetyssä järjestyksessä. Edellisvuosilta tuttuun tapaan radan alkuosa oli tien pehmeyden takia mennyt erittäin huonoon kuntoon eikä lukuisilta rengas- sekä vannerikoilta tai muilta teknisiltä vioilta säästytty tälläkään kertaa. Usea kilpailija kritisoikin vahvasti reitin kuntoa muutaman jättäessä toisen kierroksen kokonaan ajamatta. Mikko ei yhtynyt väittämiin vaan paransi ensimmäisen kierroksen aikaansa huimalla seitsemällä sekunnilla nousten näin yleiskilpailun kolmanneksi jääden kilpailun voittaneesta nelivetokuljettaja Ari Könösestä vain reilun sekunnin. Luokkansa Mikko voitti suvereenisesti valtavalla 5,7 sekunnin marginaalilla.
– Aika parani viime vuodesta kolmella sekunnilla. Kehitystyötä kilpurin suhteen on siis tapahtunut positiiviseen suuntaan. En ymmärrä miksi usea kilpailija valitti reitin huonosta kunnosta, sillä mielestäni rallissa tulee ajaa myös sellaisia teitä missä on kiviä ja töyssyjä. Jos sellaisilla rallipoluilla ei halua ajaa, voi kilpailla asfalttipintaisella baanalla, Mikko latasi.
– Syy, miksi aikani parani seitsemän sekuntia vaikeissa olosuhteissa, johtui kahdesta asiasta. Ensimmäiseksi pito oli paljon parempi kuin ensimmäisellä kierroksella ja toisekseen tekemämme kehitystyö auton alustan suhteen näkyi vauhdissamme. Ralliauton on toimittava, olivatpa olosuhteet millaiset tahansa, Mikko kiteytti.
Kaudella 2001 Mikakiracing Oy alkoi kehittää etu- sekä alatukivarsia, jotteivät ne olisi joka kisan jälkeen mutkalla. Kehitystyö on tuonut hedelmää siinäkin määrin, että oikeaoppinen iskunvaimentaja, jousitus ja tukivarsipaketilla on saatu luotua sellainen alusta, jolla voi ajaa ja menestyä olivatpa olosuhteet millaiset tahansa. Mikakiracing Oy ja Rengaskanava Oy markkinoi ja myy näitä menestyksekkään kehitystyön tuloksia.
Seuraavan kerran Mikko nähdään baanalla jo vajaan viikon kuluttua. Edessä on kauden viides SM-ralli, joka tällä kertaa ajetaan Kouvolan ympäristössä. Mikko starttaa kisaan yhdessä II-kuljettaja Matti Janhusen kanssa tarkoituksenaan hienosäätää autoa kolmen viikon päästä kurvailtavaan kotimaisen MM-rallimme yhteydessä ajettavaan Vetomies – kilpailuun.
Korpilahden Palvi-Sprintistä on tulossa alkuviikosta vauhdikasta incar -kuvausta Mikon kotisivuille osoitteeseen: www.mikakiracing.net
Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions