Kisa starttasi vauhdikkaasti, ehkä vähän liiankin kanssa sillä peruutusvaihdettakin käytettiin heti kolmannessa mutkassa. Erikoiskoe kaksi ja kolme meni sujuvasti ja näyttikin että tulosluettelossa noustaan koko ajan. Erikoiskokeella 4. alkoi Subaru antamaan merkkejä että kaikki ei ollut ehkä kunnossa mutta meno jatkui vielä. Ison N-ryhmän 14. sija pisti poikiin lisää vauhtia ja erikoiskokeella 5. pöllyteltiin jo penkkoja reippaasti. Perjantain viimeiselle pätkälle lähdettäessä oltiin Subaru Callengessa kolmannella sijalla ja sen mukaista vauhtia yritettiin pitää yllä joka stten kostautui kunnon ulosajoon jossa molemmat tukivarret meni poikki. Perjantain päätös oli keskeytys mutta onneksi kuitenkin apua löytyi ja auto saatiin kuntoon ja sääntöjen mukaan päästiin lauantain kisaan mukaan.
Aamu lähti mukavasti liikkeelle, erikoiskokeella 9. tuli takapakkia rengasrikon myötä mutta kilpailu jatkui kohtuullisesti. Erikoiskokeella 11. vauhti rupesi tippumaan syytä ei vielä tiedetä joko turbo tai mahdollisesti yksi mäntä on rikkoutunut joten kisa oli pakko jättää kesken.
Keltainen Kaunotar matkaa nyt pajalle ja helmikuun puolessa välissä uusi yritys Nilsiässä.
Pulkkinen Racing Team tiedotus