Driftingin tuore Euroopan mestari Juha Pöytälaakso johtaa sarjaa tällä hetkellä 110 pisteellä, toisena on Niko Määttälä. Pöytälaakson täytyy tulevana viikonloppuna onnistua ainakin lajitteluissa ja tulla vähintään kuudenneksi, tällöin Suomen mestaruus ratkeaa hänen osaltaan. Pisteitä on tällä kaudella kerännyt ansiokkaasti 25 kuljettajaa.

“Suomessa ajetaan tällä hetkellä Euroopan kovatasoisinta driftingiä ja täten meidän tuore Euroopan mestarikin joutuu taistelemaan vielä Suomen mestaruutensa eteen”, sanoo RADALLE.comin toiminnanjohtaja Aki Salmela.

RADALLE Ua:n kuljettaja Lauri Heinonen on tällä hetkellä kolmannella sijalla ja vain kymmenen pisteen päässä Määttälästä. Heinosella on täten hyvät mahdollisuudet toiseen sijaan. Heinonen on tällä kaudella loistanut jokaisessa kilpailussa. Varsinkin lajitteluissa hän on ollut erittäin vahva, olemalla paras sekä Artukaisissa että Tampereella.

Niko Määttälä on kiinni SM-hopeassa. Kuva: Radalle.com

Finnish Drift Open 2017 AllStar -sarjatilanne

Jari Ilvosella ja RADALLE Ua -kuskilla Niko Lahtisella tulee olemaan tiukka taisto ykköspaikasta. Kovana kolmosena on tällä hetkellä yleisön suurta suosiota myös Suomen ulkopuolella nauttiva Teemu Peltola. Sarjassa ajetaan neljä osakilpailua vuonna 2017.

Timeattackin kärkitilanne

Unlimited-luokan kärjessä on Tom Warelius ja Toni “Rasse” Ruokonen. Modified Compia puolestaan johtaa Ville Rajala. Modified yli 3000cc kärkeä pitää Hannu Kinnula, Mika Räsänen ja Antti Alanko. Modified alle 3000cc -luokassa loistavat Ari Alanen, Sami Hirvelä ja Antti Hanninen.

“Markojen luokassa”, eli Club yli 3000cc -luokassa parhaimpina ovat Marko Moisio, Marko Miettinen ja Marko Astikainen. Club alle 3000cc -luokassa on menestynyt tähän asti parhaiten Johan Dahlbacka, Esa Hottinen ja Tony Weckström.

Palkintojenjako pidetään iltajuhlan yhteydessä Hotelli Kampelissa. Tapahtuma on kaikille avoin ja alkuilta on ikärajaton palkintojenjaon ajan. Illan artisteina esiintyvät Kuningas Pähkinä & Setä Tamu.

Teksti: Radalle.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste