Vuonna 1953 Englannin kuningatar Elisabet II:n kruunajaisten kunniaksi ensi kerran järjestetty, myöhemmin Safari Ralliksi nimetty kilpailu haluaa takaisin rallin MM-sarjaan, jossa se ajettiin viimeisen kerran vuonna 2002. Sen jälkeen ralli on ollut osa Afrikan rallimestaruussarjaa. Nyt Kenian autourheiluliitto, Kenya Motor Sports Federation havittelee tosissaan MM-statusta takaisin.

– Safari Ralli tekisi MM-sarjasta todellisen maailman sarjan, jossa osakilpailut levittäytyisivät aidosti ympäri maapalloa. Safari oli eksoottinen, näyttävä ja pidetty MM-ralli. Uskomme, että se olisi sitä vieläkin ja siksi haluamme viedä hanketta voimalla eteenpäin. Meidän on laitettava perusasiat kuntoon ja hankittava rallille kestävä taloudellinen pohja. Tiedämme, että WRC-kalenteriin on paljon tulijoita eikä kaukaisen rallin mukaanottaminen ole helppo ratkaisu, totesi liiton puheenjohtaja Phineas Kimathi kansainvälisen autoliiton, FIA:n vuosikokousten yhteydessä Pariisissa.

– Afrikka on iso osa maailmaa ja se olisi edelleen merkittävä näyttämö MM-rallin osakilpailulle. Kilpailu ei ole helppo järjestettävä monestakin syystä ja siksi olenkin tulossa ensi kesänä Suomeen Neste Rallin katsomaan miten suomalaiset järjestävät maailman parhaan rallin, jossa ollaan lähes yhtä paljon ilmassa kuin maassa, naureskeli Kimathi.

Parhaimmillaan yli 1000 km erikoiskokeiden mittainen Safari oli suomalaisille menestyksekäs, sillä siniristilippu vedettiin korkeimpaan salkoon kahdeksan kertaa. Juha Kankkunen voitti Safarin kolmesti, Hannu Mikkola ja Tommi Mäkinen kahdesti sekä Ari Vatanen kerran.

Suomen MM-osakilpailu, Neste Ralli ajetaan ensi kesänä heinäkuun 26.-29. tutusti Jyväskylän ympäristössä.

Teksti: AKK

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste