– Pääsimme 13 kilometriä lähdöstä, kun etupyörä osui ojarummun päähän. Se oli sellainen oikea-vasen-yhdistelmä, aika hidas paikka. Ilmeisesti nelivetoautot olivat leikanneet rajusti ojan puolelta ja ajolinja oli siirtynyt tien ulkopuolelle. Nuotituksessa en nähnyt paikassa mitään outoa. Olisin kyllä merkannut ojarummun nuotteihin jos se olisi heinikosta näkynyt, harmitteli Salomaa.


Salomaa ja kartanlukija Mikko Lappalainen joutuivat välittömästi rengastalkoisiin. Erikoiskokeella suoritettu renkaanvaihto vei aikaa viitisen minuuttia. Huonosti käyttäytyvällä autolla kaksikko sinnitteli huoltoon saakka, mutta sitten oli pakko luovuttaa.
– Huollossa huomasimme, että etutolpan kääntövarsi oli taipunut pahasti. Emme uskaltaneet jatkaa, sillä, jos ohjauksesta jotain hajoaa vauhdissa, niin täystuhon vaara on suuri. Autosta tulee ohjauskyvytön ja sisällä on vain kaksi matkustajaa, perusteli Jani vetäytymistään kisasta.


Lyhyeksi jääneestä kisasta johtuen kaksikko nähdään seuraavan kerran elokuun puolivälin EM-historic rallissa Lahdessa. Ajettavana tuolloin on peräti 130 EK-kilometriä kahden päivän aikana. Kouvolan kisan keskeytys veti kuitenkin mielen apeaksi. Pienen n-ryhmän autoja maaliin saapui vain viisi, joten kato kävi todella kovana. Mm. koko SM-kärkikolmikko joutui jättämään leikin kesken ennen maalia.


– Kyllä harmittaa nyt oikein isolla V:llä. Tämä on moottoriurheilua, ei voi muuta kun taas laittaa auton kuntoon, treenata kovasti ja toivoa, että vielä se onni kääntyisikin, Salomaa miettii kisan jälken.


SALOMAA-Racing tiedotus/Miika Wuorela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste