– Tänä viikonloppuna mukana oli paljon asvalttia. Sitä oli lähes puolet erikoiskokeista. Otimme tietoisen riskin, ja ajoimme kaikki erikoiskokeet sorarenkailla, ja se tuntui olevan viisas valinta, Keskinen sanoi.

 

Vaikka Keskisen voittosuora kasvoikin jo viiteen, ei mestaruus vielä varmistunut. Sarjassa ajetaan yhdeksän osakilpailua, ja seitsemän parhaan tulos lasketaan loppupisteisiin. Pisteitä jaetaan sen mukaan, miten paljon luokassa on osallistujia. Keskisen johto toisena olevaan Heiko Scholziin on jo yli 300 pistettä (3668 – 3337).

 

– Jossain määrin tämä menestys on ollut yllätys sekä itselleni että tietysti myös kilpakumppaneille. Olemme kuitenkin tehneet paljon töitä menestyksen eteen. Olen itse treenannut paljon ja lisäksi tiimi on pitänyt kaluston huippukunnossa. Uusi auto on toiminut teknisesti loistavasti. Tavoitteena on mestaruus, ja aika hyvältä se nyt näyttää, Keskinen sanoo.

 

Keskinen laskee treenanneensa ja testanneensa tällä kaudella yli 2000 kilometriä jääradalla, radalla sekä harjoituserikoiskokeilla.

 

– Tähän pitää omistautua täysillä. Ranteet ovat pysyneet lämpöisinä, Keskinen hymyilee.

 

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan syyskuun lopussa Hessenissä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste