Ranskan MM-rallissa ensimmäistä kertaa asvalttirallissa kilpaillut Jari Ketomaa oli varsin tyytyväinen kilpailun tulokseen ja vauhtiinsa.

Ford Fiesta S2000:lla ajava Ketomaa ja kartanlukija Mika Stenberg pokkasivat S-WRC:n toisen sijan.

Luokan voittajaksi ajoi ruotsalainen Skoda-kuski Patrik Sandell, josta Ketomaa jäi 1.56 minuuttia. Toisena ajanut Eyvind Brynildsen ajoi päätöspäivänä ulos ja putosi viidenneksi.

Ketomaan tyytyväisyyttä lisäsi se, että MM-pisteissä kaksi hänen edellä olevaa kuskia Xavier Pons ja Martin Prokop jäivät sijoille 4 ja 6.

– Olipa uskomattoman vaativa ralli, jonka lopputulos oli jopa ennakoitua parempi. Olin kyllä luottavainen ennen kisaa, mutta mutaiset ja liukkaat olosuhteet tekivät tästä ehkä urani vaikeimman kilpailun, Ketomaa kertasi.

– Sunnuntain aikana saimme autoa paremmaksi, kun vaihdoimme jäykemmät etujouset. Täysivauhtisiin paikkoihin sain luottamusta lisää. Vauhtini oli positiivisella tasolla, joten tästä on hyvä jatkaa tulevaisuudessa myös muihin asvalttiralleihin.

– Vielä olisi edessä Walesin osakilpailu, jossa kaksi kuskia (Pons ja Sandell) kamppailee kanssani luokan maailmanmestaruudesta. Kaikki on omissa käsissä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste