Subaru Impreza WRX Sti -autoa ajava Ketomaa otti kauden neljännen voittonsa 20,1 sekunnin erolla Mitsubishi-kuljettaja Juha Saloon. Kolmanneksi Subarullaan kaasuttanut Kristian Sohlberg hävisi edellään ajaneelle Salolle lopulta vain 0,5 sekuntia jääden voittajalle 20,6 sekuntia.

 

– Eihän tuo kolmas sija herkulta maistu. Lähdimme ajamaan tosissamme voitosta, mutta näin kävi jälleen. Erot kuljettajien kesken olivat tänään aivan marginaalisia. Sijoitus olisi nyt varmasti parempi, jos olisin saanut karsittua turhat virheet pois. Toivottavasti tulos on viimeistään Keravalla toivotun mukainen, Sohlberg pohtii.

 

Kouvolassa onni ei hymyillyt myöskään kilpailua kolmen erikoiskokeen jälkeen johtaneelle Jarkko Nikaralle. Nikaran kisa keskeytyi neljännellä erikoiskokeella ulosajon vuoksi. Kosti Katajamäen päivä taas päättyi niin ikään neljännellä erikoiskokeella rengasrikon takia.

 

Kauden viidestä ajetusta osakilpailusta Jari Ketomaa on voittanut neljä, ja hän johtaa SM-sarjaa muhkealla 28 pisteen erolla toisena olevaan Juha Saloon.

 

– Olen todella tyytyväinen päivään, tänään ajettiin hyvä kisa. Alku tosin oli varsin vaikea, ja liukas tie toi meille vielä lisähaasteita. Huollon aikana ongelmat saatiin kuitenkin selvitettyä ja jatko meni lopulta todella hyvin. Harmi, että muut kilpailijat joutuivat kärsimään kisan aikana erityisesti rengasrikoista, Ketomaa sanoo.

 

Nelivetoisten luokan tulokset:

1. Jari Ketomaa, Subaru Impreza WRX Sti, 50:46,8

2. Juha Salo, Mitsubishi Lancer E9, +0:20,1

3. Kristian Sohlberg, Subaru Impreza WRX, +0:20,6

4. Jukka Ketomäki, Mitsubishi Lancer Evo 10, +0:44,5

5. Janne Tuohino, Mitsubishi Lancer Evo 9, +1:18,0

 

Nelivetoisten luokan SM-pistetilanne:

1. Jari Ketomaa, 76p.

2. Juha Salo, 48p.

3. Kristian Sohlberg, 40p.

4. Jussi Välimäki, 37p.

5. Kosti Katajamäki, 30p.

 

Lopulliset tulokset löytyvät myös osoitteesta http://tulossivu.autourheilu.fi/29R09/01/9/

 

Ralli SM -sarjan seuraava osakilpailu, Vartti SM-ralli, ajetaan Keravalla 29.8.2009.

 

Teksti: Hennariikka Andersson

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste