Ketomaa kärsi Ford Fiesta R5-auton teknisistä ongelmista, jonka jälkeen mikkeliläinen ei pystynyt enää haastamaan luokan kärjessä ajavaa virolaista Ott Tänakia.
Kärkikaksikon ero kasvoi 1.29,1 minuuttiin. Vastaavasti muut WRC2-luokan kuljettajat ovat olleet koko kilpailun ajan kaukana Tänakin ja Ketomaan vauhdista. Lähin uhkaaja onkin Ketomaasta jo yli kahden minuutin päässä.
– Päivään lähdettäessä ero Tänakiin oli vielä pieni. Tarkoitus oli laittaa kaverille takaa painetta ja taistella luokkavoitosta. Jo aamun toisella pätkällä auton kanssa ilmaantui murheita, jonka jälkeen ero kasvoi, Ketomaa totesi.
– Sitten spinnasin päivän pisimmällä pätkällä, jonka jälkeen ero oli jo niin suuri, että sitä ei ajamalla pysty saavuttamaan. Eipä ollut helppo päivä, mutta hyvissä asemissa ollaan edelleen ja kiinni hyvissä MM-pisteissä.
Puolan MM-rallissa ajetaan päätöspäivänä sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta.