Kosti Katajamäen voittamassa kilpailussa N-ryhmän kuittasi pistejohdossa oleva Mitsubishi-kuski Juha Salo. Jari Ketomaa ajoi kolmanneksi, mutta mikkeliläinen palkittiin toiseksi korkeimmilla SM-pisteillä.
Tuotantoautoihin perustuvassa N-ryhmässä oli viivalla mielenkiintoinen vieras, kun Mikko Hirvonen oli liikkeellä Subarun uusimmalla kehitysversiolla.
SM-sarjan kovan tason todennut ja myöntänyt Hirvonen taipui ison N-ryhmän voittajalle 15,9 sekuntia, mutta vastaavasti voitti saman verran Ketomaata.
– Viisi ekaa pätkää tultiin aikalailla tasatahtiin, mutta kahdella viimeisellä Hirvonen oli nopeampi. Sellaisilla tosi nopeilla osuuksilla
ammattikuskin kantti oli kovempi, Ketomaa myönsi.
– Kisan kulkuun olen muuten tosi tyytyväinen ja SM-sarjan kakkossijakin vahvistui tämän tuloksen myötä. Autoon tehdyt muutokset paransivat meidän suorituskykyä, mutta kyllä ne muutkin kehittyvät koko ajan, Ketomaa jatkoi.
Ketomaalla oli totuuden hetki EK 4:lla, kun pikiksen viimeisessä mutkassa linja valui leveäksi.
– Meillä oli liian nopea nuotti siihen paikkaan. Perä iskeytyi voimalla penkkaan ja siinä kaatokin oli aika lähellä. Kynsin ojaa pitkän matkaa, onneksi auto nousi tielle.
– Siinä rytäkässä kului ehkä neljä-viisi sekuntia. Viidennelle EK:lle ajoin ryhmän pohja-ajan, joten pieni epäonnistuminen tuli nollattua nopeasti.
Rallin SM-kausi ajetaan päätökseen Hyvinkäällä 1.-2. lokakuuta.
Lisäämme tulevalla viikolla Jarin Uki-Incaria hänen kotisivuille osoitteeseen www.ketomaa.com. Käy kurkkaamassa Ketomaan kotisivujen galleriasta video Ukia edeltäneistä testeistä erään legendaarisen autourheilumiehen kanssa!
Teksti: Jarno Saari
Kuva: Jani Kekoni / Plopcrew Productions