Jari Ketomaa aloitti kilpailun tarkasti eikä ottanut avauspäivänä riskejä. Subaru-kuljettaja starttasi kilpailun toiseen päivään N-ryhmän seitsemänneltä sijalta. 

– Rallin avauspäivänä tuskailin auton ajettavuuden kanssa. Ongelmat saatiin ratkaistua vasta illan pitkässä huollossa, kun vaihdoimme iskarit uusiin ja muutimme säätöjä. Ajettavuus parantui sen jälkeen huomattavasti, Ketomaa myönsi. 

Heti lauantain ensimmäinen EK nosti 28-vuotiaan mikkeliläisen osakkeita kaksi pykälää. Ketomaan ja kartanlukija Miika Teiskosen vauhti oli selvästi paremmalla tasolla rallin toisena päivänä.

Lauantain neljällä ensimmäisellä EK:lla Ketomaa kellotti N-ryhmän mestaruussarjassa yhden pohja-ajan sekä kaksi kakkossijaa ja yhden kolmossijan. 

– Toisena päivänä kyyti oli heti paremmalla tasolla. Saavutimme kärkeä jo neljän EK:n aikana 50 sekuntia, Ketomaa ynnäsi tyytyväisenä.

Neljäs sija haarukassa 

Illalla ajettiin aamupäivän erikoiskokeet uudelleen, jolloin erikoiskokeet olivat jo paljon huonommassa kunnossa. Ketomaa piti edelleen hyvää vauhtia yllä ja kirjasi keskimäärin ryhmänsä neljänneksi nopeimpia aikoja. 

Lauantain viimeisellä pätkällä italialaisen Motoring Club –tallin kalustolla kilpaileva Ketomaa oli yleiskilpailun yhdeksäs ja N-ryhmän kolmas. 

Toisen kilpailupäivän päätteeksi Subaru-kuskin sijoitus oli N-ryhmän neljäs ja yleiskilpailussa 12:s. 

N-ryhmän kisaa johtaa edelleen Itävallan Andreas Aigner, josta Ketomaa on perässä kaksi minuuttia ja yhdeksän sekuntia. 

– Toisen päivän kulkuun voi olla tosi tyytyväinen, kun saavutimme kärkeä yli minuutilla. Viimeisenä päivänä täytyy ajaa tarkasti ja yrittää ottaa tarjolla olevat MM-pisteet kotiin, Ketomaa summasi.

– Erot eteen ja taakse ovat noin minuutin luokkaa, joten sunnuntain kolmella erikoiskokeella ei ajamalla voi enää tuloksia parantaa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste