Ketomäki oli varsin tyytyväinen 18 pisteen pottiin ja 2500 euron tiliin: ”Kaikki meni Challengen osalta ihan nappiin. Tämä oli loistava kauden avaus. Ongelmia tosin oli hiukan vaihdelaatikon kanssa molempina päivinä, ja pohjapanssarin kiinnitysongelmissa menetettiin perjantaina aikaa. Palkinnot saatiin kuitenkin matkaan, joka merkitsee jatkoa ajatellen paljon.”


Subarun ajo-ominaisuuksia Ketomäki kehui varauksetta: ”Auto on päivitetty 2006-malliseksi ja kehitystä on tapahtunut huimasti. Ajotuntuma oli todella hyvä.”


Ketomäki sai muiden palkintojen lisäksi käyttöönsä seuraavan osakilpailuun asti Subaru Imprezan, joka luovutetaan sarjaa kulloinkin johtavalle kuljettajalle.


Ketomäen kausi jatkuu seuraavaksi Ruotsin MM-rallilla, joka ajetaan 3.-5. helmikuuta. Viime vuonna Ketomäki voitti Ruotsissa N-ryhmän. ”Kaikki yritetään, että tulos olisi viime vuoden mukainen. Subaru Challengessa puolestaan tavoitteeksi on asetettu, että pidetään nyt saavutettu piikkipaikka hallussa koko kauden”, hymyilee Ketomäki.


Challengen kakkospaikkaan ajoi Teemu Laatunen sijoittuen molempina päivinä kisan toiseksi. Laatunen keräsi avauskisasta yhteensä 12 pistettä. Kolmannen tilan jakavat kuudella pisteellä Teemu Arminen ja Iso-Britannian Natalie Barratt, joka tuo Challengeen ainoana naiskuljettajana lisäväriä. Barratt hakee SM-sarjasta ja Subaru Challengesta oppia Suomen nopeista pikataipaleista. Sarjan viidentenä on Petri Lehtovirta. 


Subaru Challenge jatkuu 18.2. Mikkelissä Vaakuna-rallilla.


Lisätietoja löydät osoitteista, www.subaru.fi ja www.tommimakinen.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste