– Auto saatiin viikossa kuntoon Lapin kolarisuman jäljiltä ja ajoimme vähän testiäkin juuri ennen lähtöämme Ruotsin nuotitukseen. Minulle jäi hyvä mieli testeistämme ja saimme yhden päivän aikana autoa merkittävästi paremmaksi, Ketomäki kertoo.
Miehistöpuolelle on tullut muutos, kun Juha Salon viereltä tuttu Mika Stenberg korvaa Jarkko Alasen Ruotsin rallin ajaksi. – Mika on tottunut kovaan vauhtiin ja hänellä on täältä kokemusta. Viime vuonna teimme saman liikkeen, sillä Jarkon on vaikea irtautua töistään näin pitkäksi aikaa. Arctic Lapland Rally, Ruotsi ja vielä seuraava SM-rallikin ovat melkein peräkkäin. Matkapäiviä kertyy parikymmentä, joten on tässä organisoimista yhdelle sun toisellekin, Ylistarolainen Ketomäki huokaa.
Ruotsin kilpailun kohtalosta on keskusteltu monien viikkojen ajan, sillä säiden haltija on loihtinut lämpöisimmän talven vuosikausiin. – Tuntuihan se hurjalta, kun Karlstadin ympäristössä ihmiset selvästikin tekivät joitain puutarhatöitä, keskellä Helmikuuta, Jukka ihmettelee. Juuri ennen rallia on alueelle saatu lumisadetta, joka tekee maisemat vähän talvisemmiksi, tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tiet ovat soralla ja talvella käytettävien piikkirenkaiden kesto on koetuksella.
– Ei murehdita keliä, sillä me olemme tulleet tänne ajamaan kilpaa. Olosuhteet on onneksi kaikille samat ja me yritämme tähdätä kärkeen heti alusta alkaen, kun Ruotsin MM- ralli käynnistyy 11.2.2004 perjantaina aamupäivällä, Jukka päättää.
Swedish Rally 2005 kotisivu: http://www.swerally.se
Teksti: Jukka Ketomäki Rally Team