Lisäksi kun ukrainalainen Oleksandr Partyshev kärsi teknisestä murheesta niin ainoastaan Ferrari Akademian kuljettaja Maya Weug toi KIC Motorsportin auton maalilipulle. Lauantaisessa kilpailussa hän oli 20. ja sunnuntaisessa 24. nopein.

Turva-autojen sävyttämissä kilpailuissa saksalainen Tim Tramnitz onnistui niin aika-ajoissa kuin kahdessa kilpailussa parhaiten ja näin hän nappasi täyden pistepotin ja nousi samalla uudeksi sarjajohtajaksi kun ajamatta on vielä kahdeksan osakilpailua ja yhteensä 16 kilpailulähtöä.

Koska italialainen Andrea Antonelli nappasi kaksi hopeasijaa ja vastaavasti sarjan avauskilpailuissa loistanut norjalainen Martiunus Stenshorne epäonnistui niin Antonelli otti haltuunsa sarjatilanteen hopeasijan ennen hollantilaista Kas Haverkortia.

KIC Motorsportin kuljettajat ovat neljän ajetun kilpailun jälkeen pisteittä. Seuraava kilpailuviikonloppu ajetaan kuukauden päästä Unkarin Hungaroringin radalla.

Lopputulokset Formula Regional by Alpine EM-sarja, Barcelona la 20.5.2023:
1. Tim Tramnitz (GER), R-Ace GP, 18 kierrosta
2. Andrea Antonelli (ITA), Prema Racing, +0,380s
3. Kas Haverkort (NED), Van Amersfoort Racing, +0.646s

20. Maya Weug (NED), KIC Motorsport, +9,365s
kesk. Oleksandr Partychev (UKR), KIC Motorsport

Lopputulokset Formula Regional by Alpine EM-sarja, Barcelona su 21.5.2023:
1. Tim Tramnitz (GER), R-Ace GP, 19 kierrosta
2. Andrea Antonelli (ITA), Prema Racing, +0,791s
3. Sami Meguetounif (FRA), MP Motorsport, +10,122s

24. Maya Weug (NED), KIC Motorsport, +40,922s
kesk. Oleksandr Partychev (UKR), KIC Motorsport

Formula Regional by Alpine EM-sarjan kuljettajien tilanne 4/20 osakilpailua, Top-5:
1. Tim Tramnitz (GER), 58p
2. Andrea Antonelli (ITA), 54p
3. Kas Haverkort (NED), 50p
4. Martinius Stenshorne (NOR), 49p
5. Lorenzo Fluxa (ITA), 24p

21. Maya Weug (NDL), 0p (KIC Motorsport)
21. Oleksandr Partyshev (UKR), 0p (KIC Motorsport)
21. Shannon Lugassy (CHE), 0p (KIC Motorsport)

Tiimien tilanne: Top-5:
1. R-Ace GP, 117p
2. Prema Racing, 89p
3. Van Amersfoort Racing, 89p
4. RPM, 38p
5. MP Motorsport, 33p

10. KIC Motorsport, 0p

Teksti Jani Kekoni, kuva  @ Dutch Photo Agency. 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste