Pekka Vihma on päättänyt vuorostaan auttaa yhtä nuorta tai aikuista kuljettajaa nelivedon pariin.
– Minulla on sopiva Mitsubishi Evo 9 -06 kalusto josta voin joko luopua tai vuokrata/vaihtaa. Olen halukas auttamaan myös tiedottamisen, lehdistön, www-sivujen, sponsorihankinnan saralla. Tarvittaessa myös auton hankinnalle järjestyy rahoitus. Samoin olen kysynyt oppi-isäksi muutaman huippunimen auton niksien opettamiseen käytännössä testien yhteyteen. Minulla on tiedossa myös kokelaalle muutaman tuhanen euron edestä kumppaneita seuraavalle kahdelle vuodelle, Pekka Vihma jatkaa.
Hän uskoo, että kiinnostusta tälläiseen yhteistyöhön löytyy harrastajien joukosta. Onhan se selvää, että korkeiden kustannusten ja samojen virheiden tekemisen estämiseksi kannattaa ottaa apua vastaan.
– Itse voin auttaa kaikessa muussa, mutta ajo-opetus kuuluu ammattilaisille eikä tälläisille harrastajille. Meillä on loistava tiimi TV-Motorsport joka on ihan oikea joukkue. Sen jäsenenä on ollut ja tulee jatkossakin olemaan todella hauskaa. Me harrastamme moottoriurheilua hymy huulilla, Pekka Vihma sanoo.
Pekka Vihma on vaihtamassa auto luokkaa jatkossa mikäli Mitsun penkille löytyy uusi innostunut kuski.
– Kyllä pitää paikkansa, että uuden luokan selvittely on meneillään. Voihan se silti olla niin, että jatkan myös samassa luokassa kuin nyt. Mitään lopullisia päätöksiä ei ole tehty. Olen saanut muutaman mielenkiintoisen tarjouksen kansainvälisistä kisoista hän vihjaa.
Tavoitteena hänellä on ajaa ainakin kaksi MM-rallia kaudella 2010 sekä tottakai aloittaa kausi Arctic Rallyn parissa Rovaniemellä.
Kysyttäessä kuinka halukkaat voivat olla yhteydessä, hän vastasi; ” Aina saa soittaa tai mailata” pekka.vihma@vanajanlinna.fi
puh. 0400-485 444.