Arvostettujen kouluttajien sekä projektissa olevien autourheilevien kummien (mm. norjalainen ralli- ja rallicross-tähti Petter Solberg) avulla jokaisella opiskelijalla on erinomainen mahdollisuus kehittyä autourheilun ammattilaiseksi. Tämä koulutus on erinomainen esimerkki pienestä kiinnostavasta erityisosaamista vaativasta ja työpaikkoja tarjoavasta alasta.

Kilpuritaitaja -koulutuksen idea on lähtöisin RS-Ajovalistuksen toiminnanjohtaja Raimo Skogin rallicross-taustasta sekä työhistoriasta hänen ohjatessaan ja opettaessaan syrjäytyneitä nuoria vuosina 1991-1993. Nyt pyrkimyksenä on auttaa nuoria löytämään työpaikka itselleen joko ulkomaisissa tai kotimaisissa kilpatalleissa. Lisäksi kannustamme oma-aloitteisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan autamme pienyrityksen perustamisessa. Haluamme kannustaa nuoria löytämään kiinnostukselleen ammatillisen taustan ja sitä kautta luonnollisesti myös työllistyä. Koulutus on nuorten aikuisten osaamisohjelmaa, jonka tavoitteena on kouluttaa ja työllistää syrjäytymisvaarassa olevia 20-29-vuotiaita ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevia henkilöitä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste