Todella upeissa olosuhteissa kaasuteltu Suopunkiralli oli talven viimeinen koitos. Tiet oli todella hyvässä kunnossa. Jostain syystä vauhti ei tällä kertaa riittänyt parenpaan sijoitukseen, kun olihan pohjalla kolmesta edellisestä kilpailusta napatut kolme pokaalia. ” Täysillä menthin koko ajan ja saatiin jokun lisä heppakin pellin alle, mutta ei riittänyt….joskus käy näin” Tuumailee Kuivaniemi kauden päätöksestä. ”Noo nyt mettästethän Toyothan uutta vaihelaatikkoa, jotta saatais kaikki pollet hyödynnettyä ja lisää vauhtia ” Naurahtaa Kuivaniemi ja viittaa tulevaan kevääseen jolloin kalusto taas pannaan kondikseen ja mietitään uusia kujeita tulevan kesän koitoksiin.
Tulevana kesänä pohjois-Suomen rallit on aika vähissä, joten täytyy lähteä kiusaamaan isompiaan etelään ja Pohjanmaan perukoille. Kkracing virittää nyt vehkeensä kohti kesää ja uusia haasteita. Talvikaudelta löytyy galleriasta muutamia valokuvia ja Todella kauon odotettu Incar- videokin valmistuu tuota pikaa ja laitetaan se kaiken kansan nähtäväksi lähiaikoina.
Hyvää kevättä ja alkavaa kesää toivottavat Kkracingin puolesta Risto ja Pasi