Nelivetoisten voittotaistelu näytti menevän ylivoimaiseen tyyliin Lamminsivulle, mutta kokkolalainen Tom Lindell oli toista mieltä ja nousi toisella kierroksella hengittämään Lamminsivun niskaan. Aivan ei vauhti riittänyt, Lindell jäi kuusi kymmenystä voitosta ja ajoi toiseksi. Kolmanneksi nelivetoisissa ajoi sarjassa vierailulla ollut oululainen Juho Mäki-Tammela.
Kaksivetoisten kilpailussa toiseksi nopein oli sarjan ykköspaikan vallannut Aki Mansikkamäki. Toyota Starletilla ajava hämeenkyröläinen on ollut koko kauden vakuuttavassa iskussa. Mansikkamäki on voittanut luokkansa jokaisessa kilpailussa.
– Oli valinnut tuplapisteet tähän kisaa, ja se toi vähän ylimääräistä jännitystä. Etenkin kun sateenuhka oli olemassa, katseltiin koko ajan taivaalle. Ajateltiin että hyvä tulos pitäisi tehdä ensimmäisellä kierroksella kun oli vielä kuivaa, koska toisella ringillä voisi sataa. Lähdin radalle ensimmäisenä autona, ja se tuntui liukkaalta, oli ilmeisesti vähän pölyinen. Puolessa välissä olevassa ”bussipysäkin” kohdassa osuin repsikan puolen eturenkaalla heinäpaaliin ja raidetangon pää vääntyi. Ratti sojotti vinossa eikä auto meinannut kääntyä oikealle, mutta oli vain pakko puskea väkisin loppuun. Kun pääsin maaliin ja katsoin tuloksia, ajattelin että nyt oli tuurit kohdallaan, sillä tuo aika olisi riittänyt luokkavoittoon. Saatiin auto nopeasti vaimolle kuntoon, ja hän pääsi ajamaan, sadetta ei tullutkaan ja toinen kierros meni myös ihan hyvin, aika parani vielä neljä sekuntia ja nousi kaksivetoisten yleiskilpailussa toiseksi. Oli aika tapahtumarikas päivä, tuplapisteet toivat vähän ylimääräistä puristusta, kun tiesin että on pakko onnistua tai sarja on siinä. Tuo on kyllä sarjan kanssa piristysruiske, kun ne saa valita haluamaansa kisaan. Lopuksi vielä suuret kiitokset sarjalle, jokaisessa kisassa järjestelyt ovat toimineet, radat olleet hyviä, televisiolähetykset, some, kaikki on toiminut. Toivotaan että sarja jatkuu myös ensi vuonna, me ainakin olemme mukana, Mansikkamäki kertoo.
Naisten luokan kärjestä löytyy myös Mansikkamäen nimi, kun Akin vaimo Marjo-Riitta toi perheeseen toisenkin ykköspystin. Mansikkamäki on ollut kauden aikana voittamaton, tämä oli hänen neljäs ykkössija. Naisissa toiseksi ajoi Emma Karhu Escortilla, kolmanneksi nopein oli Satu Munkki jonka ajokkina oli Citroen.
Nuorten luokassa voiton otti Honda Civicillä ajava Arttu Katila, toiseksi tuli sarjassa vieraillut Miko Vähälummukka, joka ajoi samalla uransa ensimmäisen asfalttisprintin. Nuorten kolmannelta sijalta löytyi Aatu Kuortti.
Senioreiden voitto meni kuljettajalle, jonka tuntevat kaikki rallisprintin seuraajat. Leif Tuomela nousi toisella kierroksella voittoon, ”Lefalla” ajokkina oli tietysti Alfa Romeo. Mikko Lassila oli Bemarilla toinen, kolmanneksi ajoi ensimmäisen kierroksen jälkeen vielä johdossa ollut Kari Karhu Escortilla.
Xmeal Asfalttimestaruus ratkeaa kauden finaalissa Parkanossa 20. elokuuta.
Sarjatilanne 4/6
1) Aki Mansikkamäki Toyota Starlet 63p
3) Kimmo Peippo Toyota MR2 60p
4) Tom Lindell Ford Escort WRC 59p
4) Lauri Tarkkanen BMW 57p
5) Henri Kaasinen Citroen C2 53p
6) Jari Lamminsivu Skoda Fabia 51p
Race Online – Ajaksi
Asfalttisprint.fi
pistetilanne_asfalttisarja-4.pdf (ajaksi.fi)
Teksti Toni Lönnroos, Kuva Milla Mäkinen.