Voittoa täältä lähdettiin hakemaan, mutta tällä kertaa jäätiin toiseksi. Auto toimi kilpailussa mainiosti eli miehestä oli kiinni, mutta kyllä yritin tulla. Onnittelut Korhoselle voitosta. Kommentoi Joonas.
Tiimin toista autoa ajanut Juha Koljonen oli luokassa 14. ja yleiskilpailussa 50. uudella perjantai iltana valmistuneella Starletilla.
Hieman oli teknisiä ”pikkuvikoja” autossa ja miehessä kun ei keretty testaamaan yhtään ennen kilpailua. Pääasia, että Joonas sai nyt hyvän kaulan F-cupin pistetilanteessa, Juha selvittelee vaisua tulostaan.
F-cup jatkuu 2 viikon kuluttua Jyväskylän seudulla ajettavassa Jyväskylän talvirallissa, sitä ennen Team testaa autoja sunnuntaina Riihimäen UA:n seurakilpailussa.
Tervetuloa ”penkalle”.