Saarisen ensimmäinen kisa nelikolla kulki varsin positiivisissa merkeissä, kun PR-Racingia edustava kuljettajalupaus nousi kertaheitolla SM-sarjan kokonaiskilpailussa kympin kärkeen.

SM1-luokassa Mitsubishi Lancerilla ajaneen Saarisen sijoitus oli seitsemäs ja kaikki edelle sijoittuneet kilpailivat tehdastekoisilla WRC2-kategorian autoilla.

Merkittävää Saarisen ja kartanlukija Joni Mäkelän suorituksessa oli se, että he olivat nopeimpia tuotantoautoihin pohjautuvien ralliautojen joukossa. Siinä porukassa Saarinen oli rallin erikoiskokeilla kolme kertaa nopein ja neljä kertaa toiseksi nopein.

– Tosi hieno kokemus oli kisata nelikolla. Ajo lähti kulkemaan hyvin, jopa yllättävän hyvin heti ensimmäisellä erikoiskokeella. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä vasta opetellaan nelivetoisen auton metkuja, Saarinen selvitti.

– Lopussa jarrujen kanssa oli pientä ongelmaa, mutta sen vuoksi ei juuri aikaa hävitty. Auto toimi lähes moitteetta ja Kumho-renkaiden suorituskyky oli yhtä hyvä myös isomman auton alla. Tuskin maltan odottaa seuraavaa kisaa, Konsta summasi.

Ralli SM-sarjan päätöskisa koittaa Kouvolassa 30.9.-1.10.

Kuva ja teksti Jarno Saari.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste