Tiimin Saarijärven alueen kuljettajista Matias Kauppinen kartanlukijanaan Juho Kärkkäinen osallistuu rallin nuorten SM-sarjaan, joka koostuu viidestä osakilpailusta. Autona on jo muutamassa viime kauden rallissa käytössä ollut A-ryhmän VW Polo. Kauden avaus on 5. tammikuuta Riihimäellä.

Esa Ruotsalainen urakoi viime kaudella sekä nuorten SM-sarjan että F-Cupin. Tällä kaudella F-ryhmän Opel Astralla osallistutaan ainoastaan nuorten sarjaan ja kartturina toimii Jukka Ruotsalainen. Kauden avaus on 5. tammikuuta Riihimäellä.

Markus Leppämäki kartanlukijanaan Juha Grav jatkaa ajamista F-ryhmän Opel Astralla ja osallistuu F-cupin osakilpailuihin. Viime kauden opettelun jälkeen nyt on tarkoituksena myös saada menestystä B-junioreiden sarjassa. Cupin ensimmäinen ralli ajetaan 19. tammikuuta Valkealassa.

Sami Tuominen osallistui viime kaudella BMW Xtreme Rally -sarjaan, mutta kalusto on nyt myyty, joten ajohommat saattavat olla tällä kaudella aika vähissä. Tarkoitus on kuitenkin osallistua ralleihin ainakin kartanlukijan tehtävissä.

Oulun ”yläjaoston” kuljettajat Juha Asplund, Harry Lidström ja Hannu Roiha jatkavat kilpailemista Historic-luokassa Volvo 142:lla ja Ford Cortinoilla. Hannun tarkoituksena on osallistua ainakin talvikauden Historic Rally Trophyn osakilpailuihin. Koko kolmikko aloittaa kautensa 12. tammikuuta Kajaanissa.

Jokamiesluokan puolella tiimin kuljettajista Markus Lehtonen ja Mikko Lehtonen kilpailevat tällä kaudella huomattavasti aktiivisemmin, koska valtionpalvelus ei enää häiritse harrastusta. Kunnon talvikeleistä ei ole vielä varmuutta, mutta kelien salliessa talvikauden ohjelmassa on ainakin 24. helmikuuta ajettava Saarijärven JM-kilpailu.

Kartingissa Jukka Kauppinen osallistuu viime kauden tapaan eri puolella Suomea ajettaviin Yamaha Junior Cupin osakilpailuihin.

Köpö Racing Teamin seinäkalenteri 2008 on ilmestynyt!

Yhteistyökumppaneidemme suosiollisella myötävaikutuksella tiimi on jälleen julkaissut seinäkalenterin, joita tullaan jakamaan alkukauden 2008 aikana eri kilpailutapahtumien yhteydessä. Lisäksi niitä on jaossa yhteistyökumppaneidemme omissa toimipisteissä, joten tarkista kalenterista mihin kannattaa suunnata (pdf-muodossa oleva versio löydettävissä nettisivuiltamme). Suosikaa hankinnoissanne kyseisiä yrityksiä, sillä heidän merkittävän tuen avulla mahdollistuu myös Köpö Racing Teamin toiminta…!


www.koporacing.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste