Korhonen sai tehdaspaikan tämän kauden Britannian mestaruussarjaan, jonka osakilpailuja ajetaan sekä soralla että asvaltilla.

– Palkinto antaa minulle sellaisen semi-tallikuskin aseman, kun kaikki kulut maksetaan Pirellin rengastehtaan toimesta. On hienoa päästä valmiiseen pöytään, kun minun täytyy huolehtia vain ajamisesta, nilsiäläinen Korhonen toteaa.

Viime vuoden SM-pronssimitalistilla on nyt takana jo parit testit Skoda Fabia F2-kilpurilla, jonka Korhonen uskoo olevan voittaja-auto:

– Varsin positiiviselta uusi peli vaikutti testeissä. Kehittämistä on vielä alustapuolella, mutta hyvän luoton ja tuntuman sain kisan ennakkotesteissä.

– Olen tänä vuonna Pirellin ainoa Star Driver. Kiinnostusta minun otteita kohtaan tuntuu olevan kovasti Englannissa. Yritän toki vastata odotuksiin ja vetää mahdollisimman hyviä tuloksia.

– Perjantaina ohjelmassa on erikoiskokeiden nuotitus ja sitten illalla on rallin seremoniallinen startti. Kilpailun 12 erikoiskoetta ajetaan lauantaina, Korhonen päättää.

Vuonna 2012 Britannian rallimestaruudesta kilpaillaan jo 54. kerran. BRC-sarjan mestaruudesta ajetaan nyt pelkästään kaksivetoisilla autoilla.

Puhtaasti 2-vetoiseen kalustoon siirtyminen alentaa kilpailukustannuksia ja tarjoaa selkeämmän portaikon edetä lajin tyvestä huipulle. Tämä avaa entistä useammille kilpailijoille mahdollisuuden tavoitella arvostettua Britannian rallimestaruutta.

BRC on korkean profiilin rallisarja, joka houkuttelee mukaan osanottajia ympäri maailmaa. Sarjan arvostuksesta kertoo siinä menestyneiden kuljettajien lista: Ari Vatanen, Hannu Mikkola, Colin McRae ja Richard Burns ovat kaikki voittaneet sekä BRC- että MM-arvoja.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste