Ja näin tapahtui myös kotimaassa. Huhtikuussa Koskelo kävi kurvailemansa A-ryhmän Mitsubishi Lancer Evolution 6½ ralliautolla Saksan rallimestaruussarjan osakilpailussa ollen yleiskilpailun neljäs. Kauden toisessa kotimaassa ajamassaan asfalttisprintissä Koskelo nouti kannut kotiin tehden samalla tähänastisen autourheiluhistoriansa parhaimman suorituksen, ja sijoituksen ollen koko kilpailun nopein kuljettaja. Voitto sai Koskelon hykertelemään tyytyväisyyttä.
– Uuden A-ryhmään rakennetun kilpa-auton myötä olin varma, että urani ensimmäinen yleiskilpailun voitto tulee kilpailukaudella 2006. Kieltämättä pienoinen yllätys oli se, että se tapahtui kauden toisessa asfalttikilpailussa. Toisaalta se ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä kalusto on niin hyvä kuin se koskaan voi olla. Ja mikäs siinä on kurvaillessa ja naatiskellessa maiseman vaihtumista, kertoi Koskelo jatkaen, – Kuluneen talven aikana heräsi ajatus mahdollistaa menestyminen myös kanssakilpailijoille. Sen myötä perustin yrityksen, Koskelo.fi – Rally Cars for Rent, jonka kautta on mahdollista vuokrata esimerkiksi tätä menestyksekästä A-ryhmäläistä nelikkoa tai vaikkapa myöhemmin kesällä nyt uudelleenrakennuksessa olevaa, aitoa WRC-autoa, Ford Escort WRCtä.
Seuraavan kerran Erkki Koskelo, 49, nähdään viivalla kesäkuun kolmantena viikonloppuna Jyväskylän kymmenessä asfalttisprintissä.
– Viikkoa ennen Jyväskylän kilpailua edessä on SM-Waltikka -ralli, jossa Aasian-Tyynenmeren rallisarjaa kiertävä Jarkko Miettinen kartturinaan Mikko Markkula mittaavat kotimaisen SM-sarjan tason kilpailukalustollamme. On mielenkiintoista nähdä kansainvälisen rallikuljettajan vauhti niin muihin A-ryhmäläisiin ja WRC-autoja ohjastaviin kuljettajiin nähden, kertoi Koskelo jatkaen, – Ja sitten viikon päästä olen itse ruorin takana. Tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen kesäkuu.
Lisätietoja Erkki Koskelosta löydät osoitteesta www.koskelo.fi
Koskelo.fi – Rally Cars for Rent psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net