– Ajoimme sisään kilpailuorganisaatiota ja näin jälkikäteen voimme vain todeta kaiken sujuneen lähes täydellisesti, toteaa kokenut tiimipäällikkö Jouni Ampuja, joka paremmin tunnetaan myös periksiantamattomana rallikuskina.
– Mekaanikkomme painoivat töitä tauotta ennen kilpailua ja se palkittiin mainiolla tuloksella. Seuraavaan koitokseen Kostaja talli tulee panostamaan huomattavasti enemmän, tuoreemman kaluston ja huolellisen testiohjelman kautta, säestää tiimipäällikkö Antti Kumpulainen.
Itse kilpailu sujui Jussilta odotusten mukaan. Käytettävissä olevalla kalustolla Välimäki ja Sallinen tekivät sen, mitä tehtävissä oli.
– Edelleen ihmettelen, että ralliautomme kesti viimeisen metsä-ek:n Akropolis -rallimaiset olosuhteet. Vuoden päästä ajettavassa seuraavassa kilpailussa ajamme tuoreemmalla kalustolla ja pystymme ajamaan Tallinna rallin voitosta eikä jäännössijoista, Jussi toteaa.
– Haluankin kovasti kiittää minua ajattanutta Kostaja tallia, yhteistyökumppaneita ja VIP-vieraita, jotka kaikki nauttivat rallitunnelmasta erinomaisen kesäsään kannustama.
Välimäen kilpailuohjelma jatkuu seuraavaksi Syyskuussa asfaltilla ajettavalla Kiinan rallimestaruussarjan osakilpailulla. Sitä ennen Jussia voitte kuulla Eurosportin IRC-Live TV-lähetysten kommentaattorina.
Lopputulokset Kansainvälinen Tallinna ralli:
1. Egon Kaur & Erik Lepikson, Subaru Impreza WRX STi, 53,02.7
2. Margus Remmak & Olaf Suuder, Mitsubishi Lancer Evolution XI, +38.6sek
3. Kert Uus & Alo Ivask, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +50.4sek
—
10. Jussi Välimäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, +3:02.7sek
Lisätietoja saat VäliJussin rallisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com.