– Kilpailukykyisen auton, eli samanlaisen kuin aivan MM-sarjan huippukuskeillakin on, saaminen olisi maksanut niin paljon, ettei sellaiseen ollut yksinkertaisesti resursseja. Yhtälö on hankala, kun yksi kilpailu maksaa omakotitalon hinnan, eikä siihen kuulu edes testausmahdollisuutta. Ja ilman testiä tulosta ei voi saada. Muutaman vuoden ikäistä WRC-kalustoa olisi tarjolla kyllä vaikka kuinka, mutta sellaisella menestyminen ei taas enää ole mahdollista. Urani on siinä pisteessä, että ei ole järkeä satsata kalustoon, jolla ei voi selvitä Suomen kaltaisessa kovatasoisessa kilpailussa MM-pisteille. Päätös ei ollut helppo, mutta varmasti järkevin mahdollinen, Katajamäki puntaroi.
– Satsaamme nyt kaiken energian ja osaamisen SM-sarjan kahteen viimeiseen osakilpailuun. Tavoitteena on mestaruus. Samalla ryhdymme jo miettimään ensi vuoden kuvioita, Katajamäki sanoo.
Katajamäki kilpaili aiemmin neljän vuoden ajan junioreiden MM-sarjassa. Viime kaudella hän ajoi hyviä tuloksia Ford Focus WRC04 –mallilla muutamissa MM-osakilpailuissa. Kaksi vuotta sitten Katajamäki valloitti ensiyrittämällä ison A-ryhmän suomenmestaruuden Peugeot 206 WRC:llä. Tänä vuonna hän on ajanut yhdessä kartanlukijansa Lasse Hirvijärven kanssa RRE-tallin Mitsubishillä SM-sarjassa.
– Nyt katsotaan tämä MM-ralli penkanpuolelta ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Minulla ja tiimilläni on paljon vieraita mukana, ja heidän kanssaan nautimme MM-rallin vauhdista lauantaina Ouninpohjan legendaarisella erikoiskokeella, Katajamäki kertoo.
Teksti: Miiro Koivula