Kilpailussa nuotti oli isossa roolissa, kun tiet olivat koko ajan kääntyileviä ja ylityksiä oli paljon.

– Ajo itsessään oli virheetöntä ja nuottikin kolahtaa ihan oikeaan paikkaan, mutta sen sisältöä meidän on vielä tarkennettava. Tätä alamme nyt opetella, Kalle Markkanen toteaa.

Markkanen ajoi kilpailun viimeisen erikoiskokeen ilman ohjaustehostinta, kun moniurahihna katkesi erikoiskokeella.

– Onneksi on tullut tehtyä myös salitreeniä, sillä jäykällä ohjauksella spoorissa ajaminen on ihan aidosti raskasta puuhaa.

Tästäkään kilpailusta ei selvitty ilman jälkipyykkiä

Kouvolan kilpailun jälkipyykki jatkuu, kun toiselle ja kolmannelle sijalle ajaneet kuljettajat hylättiin jälkikatsastuksessa.

– Ottamatta kantaa Kouvolan hylkäyksen perusteluihin sen enempää tilanne on harmillinen. Rallit pitäisi pystyä ratkomaan ajamalla ja jos sääntöjä joudutaan tulkitsemaan, niin tulkitaan sitten urheilullisin perustein. Myös Tunturin tapahtumat voitaisiin tulkita urheilullisin perustein. Tällaiset jälkipuinnit himmentävät ilman muuta sarjan hohtoa. SM3-luokka on tosissaan uraa rakentavien nuorten kuljettajien sarja ja kustannukset ovat valtavat. Ei tällä tasolla saisi olla näin paljoa aukkoja, tai tulkinnan mahdollisuuksia säännöissä, Markkasen kartturi Kim Lehtola toteaa.

Markkasen tiimi valmistautuu jo kovaa vauhtia Joensuun osakilpailuun.

– Olemme ilmoittautuneet pienoisralliin testimielessä ensi viikonlopulle ja treenaamme nuottia arkisin. Uskomme löytävämme siihen hyviä ratkaisuita, jotta vauhti olisi parempaa jo Joensuun kilpailussa.

Teksti: Kalle Markkanen – tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste