MM-pisteitä tavoitteleva Sohlberg on samalla Akropolis-rallin viidenneksi nopein suomalais- ja neljänneksi kiireisin yksityiskuski.
– En ole ottanut riskejä ja yrittänyt mitään taikatemppuja. Tästä on hyvä jatkaa. Kaikki on kulkenut suunnitelmien ja tavoitteiden mukaan lukuunottamatta paria pinnausta, viittasi Sohlberg sekunteja syöneisiin tapahtumiin lähinnä neljännellä ja kuudennella erikoiskokeella.
–  Tutkimme Prodriven insinöörien kanssa päivän datan ja etsimme syyt auton yliohjautumiseen, mistä nuo hitaisiin mutkiin osuneet harmittavat spinnaukset pitkälti johtuivat. Auto on sammunut niiden jälkeen pari kertaa ja se näkyy heti tuloksissa.
– Muutoksia on tulossa myös lukkoihin. Koko ajan tutummaksi ja kodikkaammaksi käyvässä autossa on ilmennyt välillä turhaa sutimista.


Hyvät asetelmat


Sohlberg ja hänen uusi kartanlukijansa Timo Hantunen avasivat juhannusaaton urakan maltilla helteisessä ja tunnetusti kivikkoisen kavalassa Kreikassa. Sohlberg oli ensimmäisellä erikoiskokeella 20:s ajettuaan yhden risteyksen pitkäksi, mutta jo heti seuraavalla, reilun kymmenen kilometrin mittaisella Renginin uudella pätkällä rävähti: kahdeksanneksi nopein aika 6,2 sekuntia Mikko Hirvosen yllätyksellisistä pohjista. Hieno suoritus nuorilta suomalaiskuskeilta.
Sohlberg toi  Subarunsa kolmen erikoiskokeen ja päivän ensimmäisen lenkin jälkeen tauolle yleiskilpailun 15:ntenä 55,8 sekuntia kärjestä.


Toisella lenkillä Sohlberg paranteli edelleen asemiaan jättäen mm. Atolye Kazaz-tiimin kreikkalaisen tallikaverinsa Aris Vovosin selkeästi taakseen. Sohlbergin ja 15:ntenä ajavan Vovosin ero on perjantain jälkeen jo reilu minuutti.
– Renkaat olivat kestäneet taukoon mennessä hyvin ja auto oli ehjä. Siitä oli hyvä lähteä toiselle lenkille.


Päivän viimeinen ja samalla pisin, eli 32,55 kilometrin mittainen Elatia-Zelin erikoiskoe kulki Sohlbergin osalta sijoituksellisesti mallikkaimmin. Hän oli ek:n seitsemänneksi nopein  38,3 sekuntia Loebin pohjista.
Taakse jäivät mm. Mitsubishin tehdaskuskit Gigi Galli ja Harri Rovanperä.
– Tauon jälkeinen erikoiskoe kulki mukavasti ja ehkä pieni hyvänolontunne kostautui kuutospätkällä jälleen spinnauksena. Keskityin viimeiseen erikoiskokeeseen huolella ja tulos oli virheettömän suorituksen jälkeen sen mukainen, kertasi Sohlberg huojentuneena perjantain tapahtumia.


Rallin luonne muuttuu lauantaina


Juhannusaaton myötä Sohlbergin asetelmat lauantain lenkille ovat hyvät.
Jani Paasonen kyttää Skodan tehdasautolla 7,1 sekunnin päässä, mutta toisaalta Ruotsin Tobias Johansson kuin Viron Markko Märtinkään eivät ole kaukana edessä.
Sohlberg on jäänyt vastaavalla, vuoden 2004 mallisella  Subarulla ajavasta Johanssonista vain 10,3 ja Peugeotin tehdaskuskista, Fordilla vuoden 2003 Nesterallin Jyväskylästä voittaneesta Märtinistä 22,6 sekuntia.


Kreikan MM-rallissa ajetaan lauantaina kahdeksan erikoiskoetta. Ne pitävät sisällään yhteensä 122,72 erikoiskoekilometriä.
– Lähden reitille viidentenä autona, joten siinä mielessä tilanne on aivan erilainen ensimmäiseen päivään verrattuna.
– Lauantain toinen erikoiskoe, runsaan 24 kilometrin mittainen Pavliani on kisan huonokuntoisin pätkä. Siellä on pakko säästellä autoa vauhdin kustannuksella, painottaa Kristian Sohlberg.



Teksti: Kari Aho


www.wrc.com
www.acropolisrally.gr
www.atolyekazaz.com
www.kristiansohlberg.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste