Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu alkoi vaihtelevissa merkeissä. Päivän ensimmäinen erikoiskoe oli 27,43-kilometrinen Siikakämä ja vaati kuljettajilta paljon heti aamutuimaan. Jukka Ketomäki kirjautti pohja-ajan avauserikoiskokeelle, mutta Kosti Katajamäki jäi vain 3,9 sekuntia. Kristian Sohlberg puhalsi siinä samalla johtokaksikon niskaan, ero kärkeen oli vain 5,2 sekuntia.

Juha Salon aika oli Siikakämässä hämmästyksen aiheena, karkkilalainen jäi pohjista 7,9 sekuntia. Pian maastosta kantautui tietoja, että Salon autossa oli turbo-ongelmia. Toisen SM-osakisan yleiskilpailutilanne sai näin heti mielenkiintoisen alun. Joni Nikko, Joonas Lindroos, Jarkko Miettinen, Marko Kakko, Tommi Luostarinen ja Mika Hirvikangas vielä täydensivät kärkikymmenikön.

Päivän toinen erikoiskoe oli päivän pisin Jyrhämäjärvi 29,89 km. Kristian Sohlberg sai puristettua pohja-ajan, jolle Kosti Katajamäki jäi 3,0 sekuntia. Jarkko Miettiseltä alkoi ajo sujua, nyt helsinkiläiselle kirjattiin jo kolmanneksi nopein aika. Juha Salon turbo-ongelma rassasi tietenkin edelleen, hänen sijoituksensa Jyrhämäjärvellä oli vasta 19:s.

Sohlberg nousi tässä vaiheessa kilpailun kärkeen, eroa Katajamäkeen oli vain 1,7 sekuntia. Joni Nikko teki hyvää työtä kilpailun kolmantena ja Jarkko Miettinen neljäntenä oli 29,8 sekuntia Sohlbergia perässä. Juha Salo putosi päivän kokonaistilanteessa sijalle 11.

Kun miehet kaarsivat päivän ainoalle, pitkälle huoltotauolle Mäntyvaaran raviradan kupeeseen, Kristian Sohlberg oli kilpailun kärjessä.
”Tilanteeseen täytyy olla tyytyväinen. Auto menee hienosti, illalla tehtiin vielä pieniä hienosäätöjä, joten kiva oli ajaa tänään. Eilinen päivä kariutui kokonaan rengasrikkoon, joka verotti aikaa reilulla kolmella minuutilla. Nyt sitä ei enää murehdita, vaan annetaan mennä”, raportoi Sohlberg.
”Tämä paikka yritetään pitää loppuun asti, saadaan vähän hyvitystä eilisille harmeille.”

Juha Salon auton turbo-ongelma saatiin huollossa korjattua, joten kahdella tauon jälkeisellä erikoiskokeella Salo oli taas luokan nopein, ja mies lähti tekemään nousua takaisin luokan kärkeen. Sohlberg ei kuitenkaan antanut periksi, vaan tasaiseen tahtiinsa säilytti kärkiasemansa loppuun asti. Vielä kun Salo viimeisellä erikoiskokeella joutui rengasrikon uhriksi, Salon peli oli pelattu.
”Vikalla pätkällä osuin sivuttain johonkin kovaan, rengas lähti vanteelta ja hajosi tietenkin”, selvitti Salo tilannetta, joka pudotti karkkilalaisen sijalle 9.

Kosti Katajamäki oli vielä uhkana Sohlbergin voitolle, mutta päivän kuuden erikoiskokeen jälkeen Sohlbergin kirjattiin voittajaksi 20,5 sekunnin erolla Kosti Katajamäkeen.
”Olen koko päivän pitänyt samaa vauhtia, ja olen tyytyväinen, että tämä vauhti riitti. Iso kivi putosi hartioilta voiton myötä, ja tästä on hyvä jatkaa kautta Mikkelissä”, jutteli tyytyväinen Kristian Sohlberg maalissa.

SM2-luokassa Kalle Pinomäen viikonlopun tuplavoitolle pahimmaksi esteeksi ennen kisaa odotettiin olevan Ville Hautamäki, joka joutui edellisenä päivänä keskeyttämään teknisen vian vuoksi. Hautamäki piti päivän ensimmäisillä erikoiskokeilla sen verran kovaa vauhtia, että Kalle Pinomäki oli hetken sekunnin verran jo jäänytkin.

Tahti ei kuitenkaan jatkunut samanlaisena loppuun asti, vaan Kalle Pinomäki sai maalissa huokaista, tuplavoitto tuli kuin tulikin. Eroa Hautamäkeen kertyi noin 118 ek-kilometrin jälkeen 19,2 sekuntia.
”Nostin loppupätkillä hieman vauhtia. Oli hyvä huomata, että reservistä sitä sentään löytyi vielä”, kertoi Pinomäki.
Toni Tahvanainen harmitteli, ettei heti aamusta saanut itsestään kaikkea irti. Loppukisa kulki kuitenkin sen verran mallikkaasti, että Tahvanainen sijoittui SM2-luokassa kolmanneksi.

Rallin SM-sarja jatkuu Mikkelin SM Vaakuna-rallilla helmikuun 20. päivänä.

Tuloksia:

SM1-luokka
1. Kristian Sohlberg-Peter Flythström Subaru Impreza WRX 1.01.03,1
2. Kosti Katajamäki-Lasse Hirvijärvi Mitsubihis Lancer Evo 10 1.01.23,6
3. Jarkko Miettinen-Mikko Lukka Skoda Fabia S2000 1.01.39,5
4. Atte Alanen-Pasi Hedman Mitsubishi Lancer Evo 9 1.02,56,1
5. Marko Kakko-Jan Lönegren Mitsubishi Lancer Evo 10 1.02.56,3

SM2-luokka
1. Kalle Pinomäki-Matti Kaskinen Renault Clio R3 1.06.05,3
2. Ville Hautamäki-Jari Hämeenniemi Honda Civic 1.06.24,5
3. Toni Tahvanainen-Marko Jeskanen Honda Civic 1.06.38,0
4. Vesa Hirvonen-Jani Salo Honda Civic 1.06.53,6
5. Jukka Korhonen-Marko Salminen Honda Civic 1.06.58,9

Lisätuloksia voitte katsoa netistä: www.rallism.fi/tuloksia
Arctic Lapland Rally, valitkaa vielä Day 2, silloin saa Ralli SM -sarjan tämän päivän tulokset näkyviin.

Tiedotteita kilpailun aikana on kirjoitettu myös Ralli SM -sarjan sivuille, joten lisätietoja voi saada sieltäkin.
Pistetilanteet tulevat seuraavissa viesteissä liitteenä.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste