Ensimmäisenä matkaa starttaa viime vuoden kakkonen Joonas Kolehmainen, joka on vaihtanut Starletista Corollaan. Kolehmainen oli vuonna 2005 A-juniorien kakkonen ja viime vuonna palasi F-Cupiin ja oli heti lopputuloksissa kakkonen. Loppilainen totesikin heti viime vuoden Heinolan päätösosakilpailun jälkeen, että tavoite on ottaa mestaruus vuonna 2010.
Numerolla 2 matkaan lähtevä Jere Rekola ohjastaa ainoana johtotähteä (MB 190). Rekolan on viisi vuotta peräkkäin ollut loppupisteissä kympin joukossa parhaimmillaan vuonna 2006 kakkonen ja viime vuonna kolmonen.
Vuoden 2005 B-juniorien ja vuoden 2007 A-juniorien mestari Lopen UA:n Tero Salminen oli viime neljäs, kuten vuotta aikaisemmin. Nyt hän lähtee mestaruustaistoon numerolla kolme (3).
Kaikkiaan yleiseen luokkaan on ilmoittautunut 76 kilpailijaa.
Ladyt lavalla
Lady Cup kärsi tänä osanottajapulaa, mutta kaikki kuusi sarjaan ilmoittautunutta on Riihimäellä mukana. Vahvin ennakkosuosikki on viime vuoden kakkonen Tiina Sievinen.
Antsa Laine senioreissa
Senioreita ilmoittautui Cupiin peräti 47. Riihimäen pakkasiin on uskaltautunut 27. Mukana on viime mestarin Jouni Ruohosen lisäksi peräti kuusi muuta kärkimiestä. Mielenkiintoisia uusia löytyy. Kuusinkertainen Riihimäki-rallin voittaja joulukuussa 60 vuotta täyttänyt Antero Laine on jälleen saalistamassa voittoa.
Forsström puolustaa mestaruuttaan
Viime vuonna viimeisessä kisassa BMW Original-luokan voittanut Hyvinkään Juha Forsström lähtee hallitseva mestarina puolustamaan mestaruuttaan. Vastassa on mm. viime vuoden kakkonen Marko Pulkkinen ja syksyllä hyvään vauhtiin ehtinyt Sami Grönthal.
Nelivetotalvisarja uutuutena
Nelivedot lähtevät matkaan Timo Bäckin johdolla. Kaikkiaan 17 kilpailijaa taistelee uutuussarjan avauskisan voitosta.
Cupin palkintoja
Cupin kilpailijoiden kesken arvotaan Autoracingin 800 euron lahjakortti, kuusi kahden BFGoodrich-kesärallirenkaan settiä sekä JME-Racingin lahjoittamat LMS-turvavyöt, jotka arvotaan kakkien avauspätkän suorittaneiden kesken.
Lisätiedot:
www.riihimakiralli.fi
www.f-cup.fi