Ehtona oli yksityisen rahoitusosuuden löytyminen KymiRing -ratahankkeelle yksityiseltä sektorilta. Kymi Ring Oy sai 10 miljoonan euron yksityisen rahoituksen kasaan huhtikuussa 2018. Iitin kunta tutkii vielä mahdollisuuksia osallistua hankkeen rahoittamiseen.

Työt alkavat toukokuussa

Hankkeen rakennusurakoitsija kilpailutettiin kesällä 2017. Urakoitsijaksi valittiin kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt Destia Oy. Työt hankkeessa päästään aloittamaan tämän vuoden toukokuun aikana. Rakennuttajakonsulttina toimii Ramboll CM Oy. Osuuden kehittämiseen ja erityisesti liittymäjärjestelyihin on vaikuttanut Iitin kunnan puolelle suunniteltu ja kaavoitettu KymiRingin moottoriratakeskus.

Vt 12 Tillola–Keltti parantaa liikenneyhteyksiä ja toimii porttina KymiRingille

Hankkeen kustannusarvio 17,2 milj. euroa, josta valtion osuus on 14,0 miljoonaa. Kuntien ja johto- ja laiteomistajien osuus on 3,2 milj. euroa. Vt 12 Tillola–Keltti -hankkeen tavoitteena on parantaa valtatieosuuden liikenneturvallisuutta ja tieliikenteen sujuvuutta osana Lahti–Kouvola-yhteysvälin kehittämistä. Vilkasliikenteinen, huonokuntoinen ja onnettomuusherkkä valtatie rakennetaan keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi.

Lahden ja Kouvolan välille, valtatie 12 itäpäähän toteutettavan KymiRing-moottoriratakeskuksen kohdalle rakennetaan eritasoliittymä. KymiRingin moottorirata-alueen toiminnalle järjestetään liikenteelliset edellytykset valtatieltä eritasoliittymän kautta. Valta-tien rinnakkaistie mahdollistaa turvallisen kevyen liikenteen yhteyden Kausalan ja Kouvolan välillä.

Teksti: Liikennevirasto

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi valtionavustuksen KymiRingille

KymiRingin rakentaminen etenee – Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi yksityisen rahoituksen toteutuksen

Ministeri Terho vieraili KymiRingillä – ”Hanke tuottaa Suomelle kansainvälistä näkyvyyttä”

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste