Nykyään kivenkovan kilpailemisen nautinnollisiin hetkiin ralliauton ratin takana vaihtanut Koskelo suuntasi Viron rallimestaruussarjan osakilpailuun rallissa muiden suomalaisten ja hyvien ystäviensä suosittelemana. Erinomaisesti sujuneet järjestelyt saivat kuitenkin dramaattisen käänteen kilpailun neljännellä erikoiskokeella rallin johtoasemaan nousseelle Sebastian Lindholmille sattuneessa ulosajossa, jossa kielletyllä katselualueella ollut henkilö menehtyi.

– Kytkimen oikuttelusta huolimatta perjantain kaksi ja lauantain ensimmäinen erikoiskoe sujuvat erinomaisissa merkeissä. Nautittiin koko rahan edestä kunnes neljännen pikataipaleen loppuosalla vaihteen vaihtaminen alkoi käydä mahdottomaksi, kertoi Koskelo.

– Nautinto kilvanajoon katosi kokonaan kun saavuimme hyvälle ystävälleni Sebastian Lindholmille  erittäin traagiseksi muodostuneeseen ulosajopaikkaan. Olisimme ehkä pystyneet nilkuttamaan huoltoon, mutta henkilövahinkoon johtanut tapahtuma vei kaiken maun rallin ajamisesta ja sen seurauksena keskeytimme rallin kytkinrikkoon. Nämä ovat todella surullisia tapahtumia ja siksi on erittäin tärkeää muistaa, että moottoriurheilu voi todellakin olla vaarallista, Koskelo jatkoi.

Louna-Eesti rallin voittoon ajoi Ott Tänak Subaru Impreza WRX STi ralliautollaan. Huolimatta dramaattisesti päättyneestä kilpailusta Koskelo aikoo palata Viroon kun sen seuraava rallimestaruussarjan osakilpailu Paide ralli ajetaan elokuun kolmantena lauantaina.

– Kauas ei tarvitse kotimaastamme tarvitse lähteä kun huomaa olevansa tervetullut harrastelemaan ralliautoilua. Koska meiltä myös jäi paljon uusia rallirenkaita käyttämättä, aion jatkaa nautinnollista harrastamista sarjan seuraavassa osakilpailussa. Sitä ennen käydään kannustamassa Suomi -poikia heinä-elokuun vaihteessa ajettavassa Suomen MM-rallissa, Koskelo pohtii.

Lopputulokset 12. Louna-Eesti ralli 2009:
1. Ott Tänak & Raigo Mölder, Subaru Impreza WRX STi, 42,04,0
2. Priit Saluri & Indrek Lepp, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +49,7sek
3. Egon Kaur & Erik Lepikson, Subaru Impreza WRX STi, +50,4sek

kesk. Erkki Koskelo & Seppo Kopra, Subaru Impreza WRX STi, kytkinrikko

Lisätietoja saat Koskelon uusilta kotisivuilta osoitteesta www.koskelo.fi, jolle alkuviikosta on luvassa tiukka setti incar -videoita niin Arctic Lapland Rallista, Tallinna rallista kuin myös nyt ajetusta Louna-Eesti rallista!

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste