Kierroksien 5-10 aikana Laaksonen taisteli sarjajohtaja Anthoine Hubertia ja pisteissä kolmantena ajavaa Nikita Mazepia vastaan, jonka seurauksena suomalaiskuljettajan renkaat ylikuumenivat, pito hävisi ja Laaksonen putosi sijalle 11.
Kuutta kierrosta myöhemmin Laaksonen oli saanut jäähdytettyä renkaansa jälleen toiminta-alueelle ja taistelu pistesijoista käynnistyi uudelleen. Värikkään ja tapahtumarikkaan kilpailun kierroksella 16 Laaksonen nousi yhdeksänneksi ja neljä kierrosta ennen maalia jo kahdeksanneksi, mutta menetti paikkansa seuraavalla kierroksella, ajaen näin yhdeksäntenä ruutulipulle.
Kahdeksannen sijan ja samalla huomisen sprinttikilpailun paalupaikan menettäminen harmitti Laaksosta kilpailun jälkeen.
– Kyllähän yhdeksäs sija on aika laiha lohtu. Kilpailun alkuvaiheessa renkaani paloivat ensimmäisen kerran loppuun ja kahdeksannesta sijasta taistellessa toisen kerran. Kun avattavan takasiiven käyttökerrat olivat käytetty niin ei siinä enää muuta voinut kun ajaa tarkasti maaliin ja yrittää pitää sijoitus loppuun asti.
– Meillä oli täällä aika-ajossa sama ongelma kun edellisessä kilpailussa Ranskassa. Toisen rengassetin kanssa emme saa tulosta. Jostain syystä säädöt menevät siinä vaiheessa väärään suuntaan. Tämä murhe on analysoitava kuntoon seuraavaan kisaan mennessä, sillä aika-ajon merkitys on todella suuri, Laaksonen muistutti.

“Laitetaan kaikki paukut peliin ja yritetään ajaa mahdollisimman puhdas ja virheetön kilpailu”, suunnitteli Simo Laaksonen sunnuntain kuvioita. Kuva: Zak Mauger / GP3 Series Media Service.
Huomiseen sprinttikilpailuun suomalaiskuljettaja lähtee taistelemaan uudemman kerran pistesijoista.
– Sama taktiikka kuin tänään. Laitetaan kaikki paukut peliin ja yritetään ajaa mahdollisimman puhdas ja virheetön kilpailu. Laaksonen suunnitteli kilpailun jälkeen.
Formuloiden GP3-sarja jatkuu Spielbergin moottoriradalla huomenna sunnuntaina. Viikonlopun sprinttikilpailu käynnistyy Itävallassa klo 10:45 Suomen aikaa.
Tuloksia: GP3, lauantai, Spielberg, Itävalta:
1. Callum Ilott (GBR) ART Grand Prix 34:11.806
2. Leonardo Pulcini (ITA) Campos Racing + 4.519
3. Alessio Lorandi (ITA) Trident + 10.404
….
9. Simo Laaksonen (FIN) Campos Racing + 18.946
GP3-sarjan pistetilanne 5/18 osakilpailua:
1. Callum Ilott (GBR) 65
2. Anthoine Hubert (FRA) 63
3. Giuliano Alesi (FRA) 50
….
15. Simo Laaksonen (FIN) Campos Racing 3
Teksti: Marko Mäkinen
GP3-kuljettaja Simo Laaksonen tarjoaa oppejaan ajovalmentajana