Viidentoista kierroksen mittaisessa sprinttikilpailussa Laaksosen nousu tyrehtyi Saksan David Beckmannin taakse. Suomalaiskuljettaja ajoi kilpailun kymmenen viimeistä kierrosta sekunnin sisällä saksalaiskuljettajasta, mutta ohituspaikkoja ei auennut. Takaa-ajoa verotti eilisen tavoin se, että avattavan takasiiven käyttö kiellettiin myös sunnuntain kilpailussa.

– Melko samanlainen kilpailu kuin eilen. Lähtöni onnistui nyt hyvin ja löysimme autoomme myös hieman lisää kyytiä. Mutta ilman avattavaa takasiipeä ohittaminen oli vaikeata. Ensimmäisten kierrosten jälkeen nousin muutaman sijan, jonka jälkeen kisa oli sellaista letkassa ajelua. Yhdestoista sija ei ole sitä, mitä täältä lähdettiin hakemaan, Laaksonen muistuttaa.

Laaksonen sanoo, että GP3-autoa on hankala ajaa toisen auton perässä.

– Suurin ongelma on se, että lähellä ajettaessa renkaat kuumenevat liikaa ja ne putoavat toiminta-alueelta. Ilman DRS:ää (Drag Reduction System – avattava takasiipi) on vaikea nousta ylöspäin.

– Kyllä tämä oli laiha viikonloppu. Ensi viikolla Spielbergin radalla paketin on oltava heti aika-ajosta lähtien hyvin kasassa. Kisavauhtini on ollut ihan ok ja kisat ovat sujuneet hyvin. Siinä ei ole ollut ongelmaa. Jatkossa aika-ajossa pitää ajaa kärkipäähän, jotta tuloksia syntyisi, Laaksonen summaa.

Formuloiden GP3-sarja jatkuu jo viikon kuluttua Spielbergin moottoriradalla Itävallassa. Sarjassa ajetaan kaikkiaan yhdeksän kilpailuviikonloppua ja yhteensä 18 osakilpailua.

Tuloksia: GP3, sunnuntai, Le Castellet, Ranska:

  1. Callum Ilott (GBR) ART Grand Prix 28:35.270
  2. Pedro Piquet (BRA) Trident + 3.491
  3. Joey Mawson (AUS) Arden International + 5.037

….

  1. Simo Laaksonen (FIN) Campos Racing  + 17.604

GP3-sarjan pistetilanne 4/18 osakilpailua:

  1. Anthoine Hubert (FRA) 63
  2. Nikita Mazepin (RUS) 47
  3. Giuliano Alesi (FRA) 41

….

  1. Simo Laaksonen (FIN) Campos Racing 1

Teksti: Simo Laaksosen Tiedotus / Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste