Rallin nuorten suomenmestaruudesta kilpailtiin vuoteen 2008 saakka omissa osakilpailuissa. Pari kautta nuorten SM-pisteistä ajettiin yleisen luokan SM-ralleissa. Viime kaudella juniorien SM-rallisarja eriytettiin jälleen omaksi sarjakseen. Kuudesta osakilpailusta muodostuneen RSJM- eli Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan mestariksi ajoi ylivoimaisesti Alavuden Teemu Asunmaa.

Tämän vuoden RSJM:ssä piti ajaa kuusi osakilpailua, mutta Loppiaisena ajettavaksi suunniteltu Jämsä-ralli jouduttiin peruuttamaan heikkojen kelien vuoksi. Sarjan avaa 4.2. Orimattila-ralli, eikä Jämsän kisalle tule korvaajaa. Toinen talvikisa on 18.2. Oulussa ajettava Pohjola-ralli.

16.6. SM-pisteistä ajetaan Urjalassa ja 15.9. Keravalla. Syksyn ensimmäinen RSJM poikkeaa muista neljästä kisasta, sillä se ajetaan ennakkotutustuttavan yleisen luokan SM-rallin yhteydessä. Orimattilan, Oulun, Urjalan ja Lammin rallit ajetaan ilman nuotteja, ja nämä neljä ”pimeää” ralli muodostavat samalla naisten SM-sarjan.

A-juniorien lisäksi RJSM:ään saavat aiemmasta poiketen osallistua myös B-juniorit. Sarjaan hyväksytään kilpailijat, jotka täyttävät tänä vuonna korkeintaan 25 vuotta. Vuonna 2011 pitkän tauon jälkeen SM-arvon saaneessa naisten sarjassa ei ole kilpailijataso- tai ikärajoituksia.

Molemmissa SM-sarjoissa ajetaan SM-pisteistä kolmessa 2-vetoisten autojen luokassa, mutta Lammi-rallin päätteeksi juhlitaan vain yhtä juniorien ja yhtä naisten Suomen mestaria.

Lammin Urheiluautoilijat järjesti edellisen kerran rallin helmikuussa 2011. Tuleva Lammi-rallin on jo 15. ralli, jonka vuonna 1976 perustettu pieni seura järjestää. Puolessa tähän saakka ajetuista Lammi-ralleista on jaettu yleisen, juniorien ja/tai naisten SM-pisteitä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste