Ensimmäinen kisa käytiin sateessa. Kisan aikana Isac Blomqvist ja Ivan Berets ajautuivat tilanteeseen, jossa molempien matka jäi kesken. Ulosajoista johtuen, kisasta merkittävä osa jouduttiin ajamaan turva-auton perässä. Konsta Lappalainen, joka onnistui korottamaan sijoituksensa heti ensimmäisessä mutkassa paalulle, sai pidettyä paikkansa aina maaliin saakka.

– Meni oikein mallikkaasti. Sääolosuhteet oli mielenkiintoset ja kukaan ei oikein tiennyt mitä sieltä odottaa, kun lähdettiin radalle. Lähdössä piti muistaa pitää tietty maltillisuus, ettei lähde sutimaan paikallaan, kuten kävi vähän kaverille rinnalla. Se meni lopulta silleen miten meni, eli hyvin, Lappalainen kertoo.

Iltapäivän toiseen kisaan lähdettäessä sade onneksi hieman tyyntyi. Kisassa riitti jännitystä aina viimeisille kierroksilla sillä sijoitukset, mukaan lukien kärkipaikka, vaihtuivat jatkuvasti. Lopulta viimeisillä kierroksilla vasta viidenneltä sijalta kisaan lähtenyt Tuomas Haapalainen nappasi itselleen ykkössijan. Suomalaisnuoren ensimmäisen kisan harmittava seitsemäs sija sai näin ollen roiman korotuksen.

– Kisa meni hyvin, lähtö oli vähän heikko, tipuin yhden sijan. Mutta sitten huomasin heti, että on tosi hyvä kyyti ja pysty helposti poimimaan kuljettajia yksitellen. Oli yllättävän helppo ohittaa, mutta kuivalla se olisi ollut tosi haastavaa, koska vauhdit olisi kovemmat ja tasasempia, nyt onnistui kumminkin ihan hyvin, Haapalainen toteaa tyytyväisenä.

Pistetilanne pysyi toistaiseksi kolmen kärjen kohdalla muuttumattomana ja kuka tahansa heistä voi vielä saada itselleen kauden kuninkuuden.

Kuskit saavat pitää nyt muutaman viikon tauon ennen kuin siirrytään kauden viidenteen ja päättävään kisaan Alastaroon, jälleen yhdessä RATA-SM-sarjan kanssa.

Aika-ajon tulokset:

1. Michael Belov

2. Konsta Lappalainen +0.045

3. Ivan Berets +0.063

4. Jesse Salmenautio +0.205

5. Pavel Bulantsev +0.456

6. Tuomas Haapalainen +0.497

7. Ivan Shvetsov +0.568

8. Markus Laitala +1.245

Ensimmäisen kisan tulokset:

1. Konsta Lappalainen

2. Michael Belov +1.664

3. Pavel Bulantsev +2.295

4. Jesse Salmenautio +2.619

5. Markus Laitala +5.305

6. Ivan Shvetsov +13.882

7. Tuomas Haapalainen +14.486

Ivan Berets DNF

Toisen kisan tulokset:

1. Tuomas Haapalainen

2. Jesse Salmenautio +3.426

3. Pavel Bulantsev +4.250

4. Konsta Lappalainen +4.576

5. Michael Belov +4.849

6. Ivan Berets +12.193

7. Markus Laitala +13.893

8. Ivan Shvetsov +43.139

Pistetilanne:

1. Tuomas Haapalainen 137

2. Jesse Salmenautio 126

3. Michael Belov 121

4. Pavel Bulantsev 89

5. Konsta Lappalainen 80

6. Ivan Berets 79

7. Ivan Shvetsov 60

8. Markus Laitala 50

9. Jimi Hannus 18

10. Milja Kukkonen 8

11. Michael Neff 6

Teksti: Formula Academy Finland Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste