Lappalainen ajoi kahdesti EM-pisteille ja hänen tallikaverinsa Ruotsin Isac Blomqvist kolme kertaa, sijoittuen sijoille 9-8-8. Viikonlopun kolmas osakilpailu päättyi suomalaiskuljettajan osalta moottoriongelmiin.

– Ihan hyvä viikonloppu meiltä. Aika-ajo ei ihan osunut nappiin. Varsinkin toisessa aika-ajossa jäimme ruutuun 11. Ensimmäisessäkin aika-ajossa paikkamme olisi ollut ruudussa 8 tai 9, mutta järjestäjän virheen vuoksi jouduin starttaamaan ensimmäiseen kilpailuun ruudusta 11.

Lappalainen sanoo, että kyseiseltä lähtöpaikalta kisat ovat haastavia, koska Hungaroringin radalla on tunnetusti vaikea ohittaa.

– Ekassa startissa en onnistunut lähdössä ja putosin yhden sijan. Kisan kestäessä sain noustua kaksi sijaa kymmenenneksi ja viimeiselle pistesijalle. Ekassa startissa meillä ei vain vauhti riittänyt.

– Toisessa kisassa vauhtimme oli parempaa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia pysyin hyvin letkan mukana, kun kisan keskivaiheella vauhtimme hieman putosi, mutta taas lopussa olimme nopeita. Nousin kaksi sijaa yhdeksänneksi, vaikka kisa oli lähinnä jonossa ajelua. Jäimme lähdön nopeimmalle yhdeksän sekunnin kymmenystä kierroksella, mutta neljännen sijan vauhti oli meiltä enää parin kymmenyksen päässä.

Hungaroringin kolmas EM-startti päättyi suomalaiskuljettajan kohdalla teknisen vian takia alkuunsa.

– Lähdimme viikonlopun viimeiseen starttiin hakemaan Top 4 vauhtia, mutta kisani päättyi jo toiselle kierrokselle. Moottorista hajosi meistä riippumattomasta syystä jotain ja sitä vielä tutkitaan. Kahdesti pisteille. Ihan OK tulos. Seuraavaksi Itävaltaan ja sitä ennen pitkästä aikaa myös simulaattoriajoa. Yritetään tuoda kakkoslähdön vauhtimme Red Bull Ringin moottoriradalle. Uskon, että sijoituksemme siellä taas paranevat, Lappalainen toteaa.

FIA F3 Regional -sarjan seuraavat EM-osakilpailut ajetaan jo viikon kuluttua Itävallan Red Bull Ringillä. F3 Regional EM-sarja käsittää kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja 24 kilpailustarttia. Sarja päättyy lokakuun 20. päivä Italian Monzaan.

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste