Sunnuntaipäivästä mies povasi hyviä tuloksia, sillä kyseessä olisi hänelle sopivimmat erikoiskokeet Meksikon MM-rallitaipaleella.
-En muista, että Meksikossa olisi ikinä ollut niin kuuma kuin tänään iltapäivällä. Se toki vaati veronsa myös autoilta ja renkailta. Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin tasainen ilman mitään ongelmia. Kehitymme askel askeleelta. Odotan finaalipäivästä onnistunutta, sillä erikoiskokeet ovat hitaampia ja sopivat paremmin minulle ja autolle. Nämä ovat myös lempierikoiskokeitani täällä. Yritämme päästä kahdeksanneksi, sillä pisteet olisivat erittäin tärkeintä MM-taistelun kannalta, tuumasi Latvala.
Latvalan tiimikaverin Esapekka Lapin lauantaitaival oli sujuvampi kuin edellisenä päivänä, mutta rengasrikko ja erikoinen välikohtaus turvavyön kanssa häiritsivät miehen kisavauhtia.
– Yleisesti ottaen ollut ihan hyvä päivä, paljon parempi kuin eilinen. Mekaanikot tekivät hyvää työtä auton korjauksen kanssa viime yönä, joten iso kiitos heille. Pystyin tänään nauttimaan ajamisesta ja ajat olivat parempia. Viivästyimme huollon jälkeen, sillä turvavyöni oli jäänyt jumiin TV-ryhmän siirtämän laatikon alle, ja meidän piti odottaa puoli tuntia, että he tulivat korjaamaan asian. Päästyämme liikkeelle saimme taottuja hyviä aikoja, kunnes rengas puhkesi. Seuraavalla erikoiskokeella luulin että rengas puhkesi taas, mutta onneksi aika oli kuitenkin kohtalainen. Huominen power stage antaa meille mahdollisuuksia saada joitakin pisteitä, kertaili Lappi.
Teemu Suninen oli perjantaina niin ikään keskeyttäjien joukossa. Mies teki lauantaina hyvää kiriä kohti korkeampia sijoituksia, ja pätkiltä saatiin hyvää kokemusta tulevia koitoksia ajatellen.
– Päivä jäljellä Meksikon MM-rallia. Sijoitus (12.) ei tule olemaan maalissakaan mitään ihmeellistä, mutta kokemusta on saatu. Nyt jo tuntuu siltä, että olemme valmiimpia kauden muihin soraralleihin Fiesta WRC:n ratissa. Lauantainkin pätkät otettiin varmuudella ja keskityttiin jokaiseen niistä niin hyvin kuin vain taidettiin, summasi Suninen.

Kalle Rovanperä kiidätti Skodansa kahteen erikoiskoevoittoon lauantaina. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Kalle Rovanperä onnistui nappaamaan perjantain keskeytyksen jälkeen kaksi erikoiskoevoittoa WRC2-luokassa. Mies on tällä hetkellä kokonaistuloksissa sijalla 18. Viides suomalainen Jari Huttunen oli 20. sijalla ennen viimeistä rallipäivää. Huttunen ei päässyt osallistumaan päivän toiseen lenkkiin polttoainevuodon vuoksi.
Meksikon MM-rallia johtaa tällä hetkellä Sebastien Ogier, joka nappasi kärkipaikan Sebastien Loebin rengasrikon seurauksena. Toyota Gazoo Racingin Ott Tänak kärkkyi pitkään kärjen tuntumassa, mutta keskeytys turbo-ongelmiin pudotti miehen 14. sijalle sunnuntaihin lähdettäessä.
Teksti: Moottoriurheilu.tv
Ehjä ralli ja kärkikaksikkoon kiilaaminen Jari Huttusen tähtäimessä Meksikon MM-rallissa
Suomalaisten tunnelmat ja kisafaktat Meksikon MM-rallista 8.-11.3.