– Kyllä tämä voitto menee ihan sinne tähänastisen ralliuran kärkikastiin, on kyllä tosi hienoa. Ja varsinkin, kun se tuli haastavissa olosuhteissa yhdestä sarjan vaativimmista osakilpailuista, hehkutti Joona maalissa.
Voitto ei todellakaan tullut helpolla. Taistelu hallitsevan SM3:n Suomen mestari Sami Pajarin kanssa kävi huimana aivan loppuun saakka. Yhdessä tämä kaksikko hallitsi SM3-luokkaa vieden nimiinsä yhdeksän kymmenestä erikoiskokeesta. Siinä missä Pajari hallitsi hienokseltaan avauspäivää, meni jälkimmäinen kisapäivä Joonan nimiin. Kisa oli äärimmäisen tiukka loppuun saakka, sillä ennen viimeistä erikoiskoetta eroa Joonan hyväksi oli vaivaiset 1,2 sekuntia.
– Sai laittaa kaasua ihan sinne pohjimmaiseen asentoon, voitto ei tullut helpolla missään nimessä, Joona tunnelmoi voittoaan.
23-vuotias Sastamalasta kotoisin oleva Joona ajaa kolmatta kauttaan Ralli SM -sarjassa. Hän kilpailee tiukassa ja kovatasoisessa SM3-luokassa Ford Motorcraftin ilmoittamana Ford Fiesta R2T 2019 -autolla. Kauden avauskisassa vakikartturi Markus Määttäsen sijaisena nähtiin kokenut Juha Lummaa.
– Ekassa huollossa tehtiin vielä pieniä säätöjä. Sen jälkeen auto toimi kuin unelma. Yhteispeli Lummaan kanssa sujui hyvin. Kyllä huomaa, että kaverilla on yli 15 Tunturin kokemus, kiitteli Joona.
Lopputuloksissa Joonan ja Pajarin ero oli 7,5 sekuntia. Kolmanneksi sijoittui Aleksi Röyhkiö, melkein kahden minuutin erolla kärkikaksikkoon.

Lauri Joona juhli ensimmäistä voittoaan Ralli SM -sarjassa. Kuva: Hannu Rainamo.
Seuraavaksi Joona suuntaa katseet kohti kauden toista SM-osakilpailua, Mikkelissä ajettavaa SM Vaakuna-Rallia. Kauden 2020 ensimmäinen MM-startti tapahtuu helmikuun puolessa välissä Ruotsissa.
Sarjapisteet 1/6 ajetun osakilpailun jälkeen
Ralli SM -sarjassa ajetaan kaudella 2020 kuusi osakilpailua: 3 talvella ja 3 kesällä. Kausi alkoi nyt Rovaniemellä ja päättyy syyskuun lopussa Seinäjoella ajettavaan finaaliosakilpailuun. Lisätietoa sarjasta www.rallism.fi.
Teksti: Anu Haapalainen, tiedote.