Ennen Kouvolan osakilpailua Lassilalla oli takanaan keskeytys Mikkelistä ja 11. sija Joensuusta. 

– Aamulla oli hankalaa liukkauden takia, se vaikeutti hieman hommaa tänään. Mutta siitä kun päästiin yli niin homma sujui oikein mallikkaasti. Ihan mahtavat on fiilikset nyt. 

Kauden viimeiseen kisaan Lassila lähtee selvät tavoitteet mielessään. 

– Ei tässä voi asettaa enää mitään muuta tavoitetta kuin voitto. Pohjanmaa Ralli on vielä kotikisa niin siellä pitää pystyä parhaimpaan, Lassila päätti. 

RSJM-luokissa alle puolet autoista maaliin saakka

RSJM-luokissa nähtiin keskeytysten säväyttämä kilpailu, kun kaikkiaan luokan viidestätoista lähtijästä vain 7 ajoi maaliin. Parhaiten keskeytykset hyödynsi kauden ensimmäistä RSJM-osakilpailuaan ajanut Jere Kaakkinen, joka ennen kisan viimeistä erikoiskoetta oli vasta kolmannella sijalla. Kilpailua hallitsi suvereenisti kisan viidennelle erikoiskokeelle saakka sarjan pistekakkonen Juhani Männikkö.

Kisan kuudennella erikoiskokeella Männikkö joutui kuitenkin keskeyttämään ja toisena ajaneen Henri Taivalantin ongelmat nostivat Kaakisen lopulta kisan viimeisellä erikoiskokeella piikkipaikalle. Suorituksen arvoa nostaa Kaakiselle tuomittu 10 sekunnin aikarangaistus. Toiseksi kisassa ajoi Topi Kärki ja kolmanneksi sarjaa johtava Henri Taivalantti

Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan jälleen Ralli SM -osakilpailun yhteydessä Seinäjoella, SM Pohjanmaa-Rallissa lauantaina 26.9. 

Tulokset

Nuorten SM
1. Leevi Lassila 59:55.3 
2. Verneri Säisä +13.0 
3. Konsta Saarinen +50.0 

RSJM 
1. Jere Kaakinen 1:00:19.5 
2. Topi Kärki +2.6
3. Henri Taivalantti +7.1

Katso kaikki päivän tulokset »

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste