Autokatras on edustava kattaus ralliautoja eri vuosikymmeniltä. Harjun erikoiskoe ajettiin viimeksi vuonna 1998 ja nyt Harjun paluun kunniaksi tapahtuman järjestävä AKK Sports Oy pyysi entistä kilpailun lehdistöpäällikköä, arvostettua moottoriurheilutoimittaja Esa Illoista apuun. Esa valitsi 10 autoa jotka ovat kirjoittaneet Harjun erikoiskokeen historian kirjoihin.
Autoja on vuoden 1961 kesän 1000 Lakes Rallyn voittajan Rauno Aaltosen Mercedes-Benz 220 S kilpurista 90-luvun puolivälin Lasse Lammen Mitsubishi Galant VR4:een. Mercedeksen ratissa nähdään autoharrastaja Juha Liukkonen ja Galantin rattiin hyppää kukas muukaan kuin Lampi itse.
”Halusimme saada mukaan autoja jotka olivat aktiivisessa osassa aikoinaan kun Harju oli osa rallia,” Illoinen tarkensi. ”Harjun erikoiskoetta ei ajettu vuoden 1972 ja 1979 välillä, joten emme näe esimerkiksi Fiat 131 Abaratheja. Olemme myös yrittäneet löytää autoja yksityisiltä keräilijöiltä jotta näkisimme autoja jotka eivät kierrä yleensä klassikkoajoneuvotapahtumissa. Tästä syystä mukana on myös muutamia erittäin harvinaisia autoja joilla ei ole ajettu 10-15 vuoteen. Tapahtuma antaa myös autojen omistajille mahdollisuuden tehdä jotain erilaista.
”Autot edustavat myös entisten kilpailujen erilaista yllätyksellistä luonnetta. Nykyään monet autot ovat samanlaisia, mutta aikoinaan kilpailun saattoi toisena vuonna voittaa Mercedes, seuraavana Saab tai esimerkiksi Mini. Kaikki nämä autot ovat nähtävillä Harjulla torstaina” Illoinen jatkaa.
Autosaattue saapuu Harjulle alkuillasta. Ne ovat esillä Gummeruksen kadulla klo 18.00 alkaen ja ajavat Harjun erikoiskokeen tutustumismielessä klo 18:45 alkaen. Varsinaisen näytösajon klassikkokilpuriletka ajaa klo 19.20 alkaen.
Legendat Harjulla
Mercedes-Benz 220 S (Juha Liukkonen)
Saab 96 Monte Carlo (Omistaja: Pertti Kurki-Suonio, Kuljettaja: Simo R. Lampinen)
Morris Mini Cooper (Sakari Puumalainen)
Ford Cortina GT (Sakari Salminen)
Renault 8 Gordini (Tapio Piittari)
Talbot Sunbeam Lotus (Juha Liukkonen)
Audi Quattro (Risto Takala)
Ford Sierra RS Cosworth (Jyrki Sulka)