– Tulin täksi kaudeksi ajamaan Legendsiä, koska se on kustannustehokas luokka ja tätä kautta on helpompi siirtyä isoihin autoihin kartingin jälkeen. Mietittiin taustahenkilönäni toimivan Jyrki Järvilehdon kanssa eri vaihtoehtoja, ja tämä oli paras askel siinä minne olen menossa. Kolme päivää ajoin testiä ennen kilpailua, kaksi päivää Alastarolla ja kerran olimme täällä Motoparkissa. Olihan siinä hommaa saada ajoasento oikeaksi, myös jarruja säädettiin, mutta hyvin saatiin paketti toimimaan. Totuin lopulta autoon aika nopeasti, Ojaranta kertoo.

Mestaruussarjassa ajettiin lauantaina kauden kaksi ensimmäistä kilpailulähtöä, Ojaranta starttasi kolmannesta lähtöruudusta. 

– Ensimmäisessä kisassa lähdin kolmannesta ruudusta, mutta en saanut ihan parasta starttia ja putosin neljänneksi. Pääsin parin kierroksen jälkeen nousemaan kärjessä menneen tiimikaveri Henkka Tuomaalan perään, ajettiin viitisen kierrosta peräkkäin, sitten pääsin ohi ja nousin kärkeen.  

Toiseen kilpailuun Ojaranta lähti paalupaikalta, mutta sai ensimmäisellä kierroksella kokea luokan armottomuuden, ja putosi hetkeksi viidenneksi.

– Toisessa kisassa olikin enemmän ohjelmaa, lähdin paalulta mutta heti pari kaveria pääsi imusta takasuoran jarrussa ohi ja putosin kolmanneksi, syheröllä osuudella ajoin vielä vähän leveäksi ja taas meni pari ohi, tipuin viidenneksi. Nousin pikku hiljaa ylöspäin, ja taistelin Jani Vilenin kanssa viimeiset kierrokset ohitellen toisiamme, viimeisellä kierroksella pääsin Vilenin ohi, sain pidettyä hänet takanani ja tultiin ihan puskuri puskurissa maaliin, mahtava taistelu. Jäi hemmetin hyvä fiilis, tämä kilvanajo on erilaista kuin mihin aiemmin olen tottunut. Kaikki kunnioittavat toisiaan ja kilpailu oli huiman tiukkaa, Ojaranta päättää.

Sunnuntaina käynnistettiin uusi Harrastesarja kahdentoista kilpailijan voimin, Golden Master-luokassa ajava Veijo Tolonen otti voiton molemmista. Ensimmäisen lähdön yleiskilpailussa toiseksi ajoi Tolosen tavoin Golden Master-luokan Mika Lipsanen ja kolmanneksi Rookie-luokan voittaja Mikko Liljeqvist. Toisessa lähdössä kajaanilainen Tolonen otti voiton lähes neljän sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Simo Heikkilään, kolmanneksi ajoi Rookie-luokan voiton ottanut Joonas Pekkala. Naisten luokassa mukana oli yksi kilpailija, Suvi Jyrkiäinen nousi viimeisestä ruudusta viidenneksi uransa ensimmäisessä Legends-lähdössä, toisessa kilpailussa Jyrkiäinen tuli maaliin toisena, mutta sai rikkeestä kymmenen sekunnin aikasakon ja putosi viidenneksi.

Teksti Toni Lönroos, kuva Hannu Lehtola

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste